Pääkirjoitus: Työhön pessimismin sijaan

12.11.14

Pääkirjoitus

Työhön pessimismin sijaan

Seurakuntavaalit on pidetty, ja pyykinpesu on käynnissä. Koska äänestysprosentti laski edellisvaaleista, jälkipuheet ovat melkoisen synkkiä.
   Neljä vuotta sitten 16 vuotta täyttäneet saivat äänestää ensimmäistä kertaa seurakuntavaaleissa. Uutta mahdollisuutta käytettiinkin kiitettävästi hyväksi, mutta tähän syksyyn asti nuorten into ei enää kantanut.
   Sanomalehti Kalevan pääkirjoituksessa tiistaina pääteltiin nuorten vaisun osallistumisen seurakuntavaaleissa antavan vahvistusta käsitykselle, ettei yleisen äänioikeusikärajan laskeminen toisi mitään lisäarvoa.
   Kalevan päätelmä ei ole ainoa lopputulos, jonka voi vetää nuorten kotiin jäämisestä äänestyspäivinä.
   Nuorisotyötä edustava Allianssi liputtaa edelleen sen puolesta, että äänestysikäraja laskettaisiin kaikissa vaaleissa 16 ikävuoteen. Allianssin mukaan kirkon vaalit patistavat vain ja ainoastaan työhön sen puolesta, että nuoret aktivoituisivat vaikuttajiksi.
   Seurakunnissa se tarkoittaa sitä, että nuorisotyöntekijöiden on tarpeellista seuraavaan neljän vuoden aikana viedä esimerkiksi isosia seuraamaan valtuustotyöskentelyä.
   Nuorten iltoihin ja leireille on viisasta kutsua kirkon päättäjiä kertomaan, mitä he tekevät.
   Demokratiaa on tehtävä tunnetuksi.
   Ennen kaikkea kohtaamisissa nuorten kanssa päättäjien on kasvotusten kuunneltava, mitä nuorilla on sanottavaa.
   Kaikenikäiset kansalaiset ovat asiantuntijoita monissa asioissa. Kuunteleminen ei vie valtaa päättäjiltä pois, vaan ainoastaan lisää heidän osaamistaan päätöksenteossa.
   Onnistuneiden vaalien edellytys on hyvä ehdokasasettelu. Kirkon nuorisotyöntekijät ovat avainasemassa, kun neljän vuoden päästä hankitaan ehdokkaita, joihin nuori pystyy samaistumaan.
   Eivät nuoret äänestä itselleen tuntematonta viisi-kuusikymppistä kirkon luottamustehtäviin.
RIITTA HIRVONEN