Kuva: Alan McIntyre

Pääteasemalla toivo on olemassa

19.11.14

Kirkkovuosi on saapumassa junan lailla jyskyttäen matkansa päähän. Perillä sää on vuodenajan tyyliin kylmä, sateinen ja pimeä; valoa tihkuu näkyville harvoin.
   Jarrut kirskuvat ja matkustajille kerrotaan, että ollaan tultu tuomiosunnuntaihin, tämän junan pääteasemalle.
   Kirkkovuoden matkan pää on myös koko maailman suuren matkan loppu. Se on pääteasema, joka asettaa puntariin kaiken aiemmin tapahtuneen.
   Kaiken päättyessä ei soi pilli, vaan pasuuna, joka kutsuu kansat koolle kuulemaan tuomion.
   Tämä ja lopunajan muut kirkolliset kuvat nousevat historiasta, Raamatun lehdiltä ja kirkon perinteestä, mutta myös siitä yhteisestä tietoisuudesta, että meidän kaikkien aika maan päällä on rajallista.
   Sanotaan, ettei kirkossa enää nykyisin paljon kuule puhetta lopun ajoista. Tiedä häntä, mutta muualla sitä kyllä tapaa.
   Kirjallisuudessa ja elokuvissa eteen tulee hurjia apokalyptisiä, maailmanlopun tapahtumia kuvaavia näkymiä ihmiskunnan tulevaisuudesta. Maailmanrauhan säröily, yhteiskuntien rappeutuminen, ilmastonmuutos ja sairauksien leviäminen löytävät tiensä näihin kuviin.
   Niistä on joskus vaikea löytää toivon kipinää.
   Tuomiosunnuntain sanoma ei ole kuitenkaan kauhukuvien täyttämä. Sieltä löytyvät ennen kaikkea ne ihmiset, jotka ovat olleet sairaana, vankilassa tai joilla on nälkä, mutta joita on käyty katsomassa ja joille on annettu syötävää.
   Sieltä löytyvät oikeudenmukaisuus ja hyvyys. Sieltä löytyvät ne hyväntekijät, jotka eivät itse edes tiedä sellaisia olevansa.
   Tuomiosunnuntai kiinnittää huomion kaukaisen tulevaisuuden sijaan käsillä olevaan hetkeen. Se on toivon täyttämä, Kaikkivaltiaan kämmenellä oleva hetki.

Stiven Naatus

Kappalainen, Tuiran seurakunta