Seuralkunnan vaalikirje tuli myöhässä

5.11.14

Jotkut Oulun tuomiokirkkoseuran jäsenet saivat seurakuntavaalien äänioikeudesta ilmoittavan vaalikirjeen päiviä myöhässä. Postituspäivä oli maanantaina 20. lokakuuta ja kirjeiden tuli olla perillä perjantaina 24. lokakuuta. Viimeisten kirjeiden on kerrottu saapuneen tiistaina 28. lokakuuta.
   Kirkkohallitus on tehnyt kirjeiden myöhästymisestä valituksen, joka koskee myös Kurikan seurakuntaa, jonka kirjeet myös myöhästyivät, kertoo tuoteryhmäpäällikkö Katja Lindqvist Itellasta.
   Lindqvist arvelee, että yksi mahdollisuus kirjeiden myöhästymiseen on Itellassa tapahtunut lajitteluvirhe. Ainakin Piippolassa ja Kestilässä havaittiin 22. päivä kaksi kirjenippua, jotka olivat päivän myöhässä. Kirjeet oli lähetetty tuomiokirkkoseurakunnan jäsenille.
   Myyntipäällikkö Päivö Kuusisto Itellasta arvelee, että kirjeiden myöhästyminen voi johtua siitä, että kirkkohallitus osti Itellalta sellaisen palvelutason, jossa ei selvitetä oikeaa osoitetta, jos osoitetieto on vähänkin virheellinen. Tällaiset kirjeet joutuvat hävikkiin.
   Kuusisto nostaa esille myös mahdollisuuden, että yksityinen, kirkkohallituksen käyttämä postittaja ei olisi postittanut kirjeitä ajallaan.
   Kirkkohallituksen lakimies Outi Perkiömäki sanoo, että kirkkohallituksen tietojen mukaan vaalikirjeet lähetettiin sopimuksen mukaisesti Itellalle. Perkiömäen tietojen mukaan Itella ei ollut vielä tiistaina iltapäivällä vastannut kirkkohallituksen yhteydenottoon.
   Vaalikirje lähettiin Oulun seurakuntien lisäksi Limingan, Siikalatvan ja Tyrnävän seurakunnissa. Vaalikirjettä ei lähetetty Hailuodossa, Kempeleessä, Lumijoella ja Muhoksella. Hailuodossa tieto vaaleista on mennyt kuntakirjeessä.

PEKKA HELIN