Haukiputaan seurakunnassa käydään kirkkoherranvaali helmikuussa 2015. Uusi kirkkoherra saa Kaltakarin mukaan vilkkaan seurakunnan johdettavakseen. Työntekijöitä hän kehuu kirkon työhön sitoutuneiksi. Kuva: Riitta Hirvonen

Kaiho jää

10.12.14

Kaiho jää

Haukiputaan kirkkoherra Jaakko Kaltakari jää eläkkeelle. Seuraajilleen hän toivoo hallintoa, joka jättää aikaa ihmisten kohtaamisille.

Haukiputaan seurakuntatalon käytävillä ei piakkoin kulje enää tuttu, ystävällinen ja rauhallinen mies. Kymmenen vuotta seurakuntaa johtanut kirkkoherra Jaakko Kaltakari on työnsä tehnyt kotipitäjässään.
  Tämän viikon torstaista alkaen hän viettää eläkepäiviään edeltävää lomaa.
   Lopullinen vapaus koettaa aprillipäivänä huhtikuun alussa.
– Mielessä on sekä kiitollisuus että kaiho menneitä vuosia ajatellessa, kirkkoherra toteaa siistiessään viimeisiä tavaroitaan työhuoneessa.
   Kun suuri määrä papereita kaapeista ja kansioista menee revittynä mustaan jätesäkkiin, lausahtaa Kaltakari Saarnaajan kuuluisat sanat: ”Turhuuksien turhuus. Kaikki on turhuutta.”
   Filosofia ei ole turhautunut kommentti menneistä, sisältörikkaista työvuosista, vaan ennen muuta viisas pohdiskelu, joka tulee vääjäämättä mieleen yhdellä elämän rajapyykeistä.

Kaksi hyvää
seurakuntaa

Ennen Haukipudasta Jaakko Kaltakari oli tyrnäväläisten kirkkoherrana lähes 25 vuotta. Avarat peltoaukeat pienine sivukylineen – Suutarinkylä, Ylipää, Keskikylä – olivat hänelle niin mieluisia näkyjä, että hän suunnittelee aloittavansa lomansa pienellä nostalgiakierroksella tutuilla teillä.
   Maaseutupapiksi Kaltakari mielellään itsensä ajatteleekin.
   Myös Haukipudasta Kaltakari ajattelee lämpimästi.
– Olin paluumuuttaja tullessani tänne. Minut otettiin sydämellisesti vastaan. Haukipudas on syntymäpitäjäni, jossa sain kasvaa aikuisikään asti.

Työssä ajankäytöllinen
vinoutuma

Kun työssä on mieluisinta kohtaamiset seurakuntalaisten kanssa, ei ole ihme, että kirkkoherra harmittelee hallinnon lisääntymistä omassa työssään.
   – Toki kirkkoherran tehtävä on huolehtia siitä, että seurakunnan työ sujuu. Hallinto on siksi perusteltua.
   Mutta seuraava kysymys on tähdellinen: Milloin byrokratiaa on kirkossa liikaa?
  – Nyt meidän kaikkien – ei vain kirkkoherrojen – työajasta menee aiempaa suurempi viipale istumiseen tietokoneen äärellä ja kokouksissa.
  – Tämä on vakava haaste ja vinoutuma, sillä kehityksen tulisi olla päinvastainen: Seurakunnan työntekijöiden tulisi käyttää työaikaa yhä enemmän hengelliseen perustyöhön ja ihmisten kohtaamiseen, Jaakko Kaltakari sanoo.

Byrokratian vähentäminen
johdon käsissä

   Haukiputaan kirkkoherra toteaa, ettei yksittäinen työntekijä voi merkittävästi rimpuilla irti työtehtävistä, jotka vievät seurakuntien henkilöstöä tietokoneen äärelle opettelemaan – ja tuskailemaan – uusia ohjelmia ja tekniikkaa.
   Kaltakarin mukaan nykykehitystä pitää kampittaa ensisijaisesti kirkon johdossa.
– Aina on muutoksen mahdollisuus. Vastuu kuuluu erityisesti seurakuntien ja kokonaiskirkon johtajille. Siellä pitää puuttua asiaan.
Miten tässä näin kävi?
– Tekniikan piti olla hallinnossa renki, mutta siitä tuli isäntä.
Haukiputaalla nähdään selvästi, että työntekijöille pitää taata aikaa evankeliumin julistamiseen.
Kirkolla on hallussaan aarre. Se on sanoma armosta: siitä, että ihminen ei ole mitattavissa muuten kuin armahdettuna Jumalan lapsena, Kaltakari puhuu.
RIITTA HIRVONEN