Riitta Hirvonen: Kuka uskoisi rajojen rakentajaa?

17.12.14

Sinappi

Kuka uskoisi rajojen rakentajia

Viime lauantaina minä ja moni muu murehdimme aamulehden äärellä tuoretta selvitystä, jonka mukaan Suomen evankelis-luterilaisen kirkon papisto pitää todennäköisenä uhkaa kirkon jakaantumisesta jopa useammaksi kristilliseksi liikkeeksi.
   Kyselyyn vastanneista papeista 59 prosenttia uskoo, että kirkko tulee jakautumaan tavalla tai toisella nykyisestään.
   Vaikka suuren mediayrityksen tekemän selvityksen tulos ei kenties lopulta sisältänyt kovinkaan yllättäviä tietoja, ei uutiseen voinut olla reagoimatta.
   Suurella optimismilla voisi synnyttää mielikuvia siitä, ettei kirkon jakaantuminen olisi tappio, vaan kenties jonkin uuden alku.
   Minulle puhe kirkon repeämisestä on kummastus ja kauhistus. Kuka uskoisi viestiä Jumalasta sellaisten ihmisten kertomina, jotka eivät mahdu samaan seurakuntaan yhdessä muiden uskovien ja kaipaavien kanssa?
   Mikä arvo olisi sellaisella kristillisellä julistuksella, jonka puhuja on vetänyt metrisen seinän rukoilevan ja armoa ikävöivän ihmisjoukon välille?
   Samana viikonlopun iltana astuin ystäväni kanssa Tuiran kirkkoon monen muun kaupunkilaisen tavoin seuraamaan Tähdenkantajat-musiikkidraamaa.
   Esitys perustui jouluevankeliumista kumpuaviin klassikkorunoihin, joille Kaj Chydenius on antanut kauniit sävelet.
   Tähdenkantajat oli huima todistus kristittyjen yhteisestä uskosta – siitä, mikä syntyi ensimmäisenä jouluna – ja jota suomalaiset suuret runoilijat ovat sanoittaneet ajankulun kestäviksi hienoiksi teksteiksi.
   Tilaisuus loppui yhteiseen lauluun Maa on niin kaunis.
   Tätäkö yhteistä, yli sukupolvien ylettyvää kurottautumista ”sielujen toiviotielle” pitäisi nyt ryhtyä jakamaan eri seurakuntiin?
   Ei tarvitse, jos emme ryhdy halventamaan sitä uskoa, johon sukupolvet toisensa jälkeen ovat nojanneet omavoimaisuuden hiipuessa.
RIITTA HIRVONEN