Mikko Salmi

Uusi musiikkidraama syntyi yhteistyönä

3.12.14

Tähdenkantajat yhdistää tiernaperinteen, suomalaisen lyriikan ja Kaj Chydeniuksen sävellykset.

Tähdenkantajat-musiikkidraama saa kantaesityksensä Tuiran kirkossa perjantaina 12.12. kello 19. Muut esitykset ovat lauantaina 13.12. kello 16 ja 19.
   Musiikkidraama Tähdenkantajat pohjautuu suomalaiseen ja pohjoismaiseen Tierna-aineistoon sekä aihepiiristä kirjoittaneiden Eino Leinon, V.A. Koskenniemen, Lauri Pohjanpään, P. Mustapään (Martti Haavio), Jaakko Haavion, Oiva Paloheimon, Aale Tynnin, Viljo Kajavan ja Leena Krohnin, teksteihin.  
   Musiikin on säveltänyt Kaj Chydenius. Osa on sävelletty tilaustyönä Tähdenkantajat- musiikkidraamaa varten, osa sävellyksistä on Chydeniuksen aiempaa tuotantoa.
   – Projekti on ollut tosi innostava, sillä mukana on hienoimmat tiernalaulut ja niiden rinnalla on lisäksi klassikkorunoilijoiden runoja samoista aiheista, jotka ovat dramaattisia ja joissa on ikuista kauneutta, kertoo itsekin lapsuudessaan tiernalauluja laulanut Chydenius.
   – Tähdenkantajissa on kysymys huomattavasta uudesta dramaturgiasta.

Monta
aikatasoa

Tähdenkantajat liikkuu ajallisesti monessa tasossa, ajanlaskun alusta 1800-luvulle ja aina nykyaikaan asti. Ensimmäisen joulun tapahtumat hahmottuvat Matteuksen evankeliumin mukaan.
   – Tähdenkantajat on monitasoinen aikamatka alkujouluun ja tapahtuman päähenkilöihin, joita ovat Vapahtaja, Maria, Joosef, Itämaan tietäjät ja Herodes, kuvaa teosta Hannu Sirén,
joka on käsikirjoittanut musiikkidraaman yhdessä Mikko Salmen kanssa.
   Teoksen toteutuksesta vastaa Toppilan Laulustudio. Esiintymässä on Sirénin ja Salmen lisäksi joukko tunnettuja oululaisia musiikin tekijöitä: varttuneemmat Maria Portaankorva ja Markus Lampela laulavat ja soittavat yhdessä nuorten Miika Askelin, Aukusti Kiurun, Kyösti Kuukasjärven ja Kasper Parkkisen kanssa.
   Nuoret miehet, joista kolme suorittaa paraikaa asevelvollisuuttaan, ovat esiintyneet jo vuosia a cappella -lauluyhtyeenä nimellä Neljä jätkää.
   Stiven Naatus vastaa lavastuksesta, Jari Haavikko tekee valot ja Matti Niemi äänentoiston. Esityksiin on vapaa pääsy, käsiohjelma maksaa 15 euroa.

Lue täältä muista Tuiran seurakunnan adventin ajan tapahtumista