Kirkosta voi löytää puolisonkin
Haukipudas keräsi hyviä syitä kuulua kirkkoon
Kirkkohäät. Kuorossa laulaminen. Isoskoulutus. Mahdollisuus löytää puoliso. Mainiot papit.
– Jokaisella on oma henkilökohtainen syy kuulua kirkkoon. Syy ei ole välttämättä sama kuin naapurilla, kertoo Haukiputaan seurakunnan nuorisotyönohjaaja Katri Haapakorva.
Haukiputaan seurakunta keräsi vuosi sitten kuntalaisilta perusteita kuulua kirkkoon. Syitä kyseltiin kylänraitilla esimerkiksi kauppojen ja uimahallin ovilla ja kirjattiin ylös paperilapuille.
Syistä koottiin vihko, joka ilmestyi viime syksynä. Se sisältää sata tiedonkeruun aikana saatua perustetta kuulua seurakuntaan.
Syy numero 101 on jätetty tyhjäksi: siihen saa vihkon omistaja kirjoittaa oman perusteensa.
– Vaikka jokaisella on persoonallinen tapa kuulua kirkkoon, vastausten perusteella taustalta kuitenkin aina löytyy usko, Haapakorva jatkaa.
Seurakuntaan liittyneitä
kutsuttiin kirkkoon
Vihkoa on jaettu syksyn aikana haukiputaalaisille eri paikoissa. Vastaanotto on ollut pääosin myönteinen.
– Moni on ottanut vihkosen mielenkiinnolla vastaan. Jotkut ovat sanoneet, että en tarvitse, kun kuulun jo kirkkoon. Toiset ovat kommentoineet, etten tee tuollaisella mitään.
Syiden keruu ja listaaminen oli seurakunnan vastaisku kirkosta eroamisille. Vihkoon kirjattujen kommenttien toivotaan herättävän ihmisiä miettimään omaa jäsenyyttään.
– Kirkosta eroaminen puhuttaa ja näkyy tilastoissa. Se on vakava asia meidänkin seurakunnassamme, vaikka eroaminen on maltillisempaa kuin kaupunkien keskustoissa.
Haukiputaalla järjestettiin 4. tammikuuta jumalanpalvelus, jonne kutsuttiin erityisesti viime vuonna kirkkoon liittyneitä seurakuntalaisia.
– Ihmisiä oli enemmän kuin hiljaisena pyhänä tavallisesti. Paikalla oli uusiakin kasvoja. Kirkossa oli myös niitä, jotka olivat tulleet paikalle 101 hyvää syytä -vihko mukanaan.
Vihkoon kirjoitetun oman syyn kuulua kirkkoon sai leikata irti ja palauttaa jumalanpalveluksessa.
HELI VÄYRYNEN