Perjantai-iltojen uusi jumalanpalvelus sai nimen Luukas-messu.
Facebook-kutsu oli vastustamaton: ”Pyhän Luukkaan kappelissa aloitetaan tänä keväänä aivan uudenlainen messu. Idea on, että jokainen pääsee toteuttamaan messua oman kiinnostuksen mukaan.”
Painoin heti Liity-nappia, ja sitten huomasinkin jo istuvani eräänä iltana suunnittelemassa tulevaa. Pyöreän kappelin penkeissä meitä oli paikalla kuusitoista.
Olin ajatellut, että väkeä voisi tulla enemmänkin, mutta yliopistopastori Ari Savuoja ja Tuiran seurakunnan pastori Jonne Pirkola vaikuttavat tyytyväisiltä. Pirkola toteaa reippaasti, että hyvä tästä tulee.
Ja lupaavasti tilanne kehittyykin. Savuoja pitää meille lyhyen alustuksen siitä, mikä messu (eli jumalanpalvelus, jossa tarjotaan myös ehtoollinen) on, ja kuinka kirkolla on ihan alusta asti ollut pyrkimys saada seurakuntalaiset mukaan sen tekemiseen.
Heittelemme ideoita, miten eri vaiheita voisi avata, ja kuinka pappi voisi ”juontaa” messua.
Pohdimme, mitkä jutut pitää suunnitella etukäteen ja mitkä hommat voidaan jakaa juuri ennen messua. Muutama ilmoittautuu heti musiikkiryhmään, ja itse lupaudun kirkkokahvien järjestäjäksi.
Haluamme, että mukaan voi tulla myös ilman ennakkosuunnittelua. Kaikki, jotka haluavat olla apuna esimerkiksi vastaanottajana ovella, tekstinlukijana tai kolehdinkantajana, voivat vain tulla paikalle tuntia ennen.
Minua kiinnostaa saarna, ja kysynkin, voiko joku muu kuin pappi saarnata? Vastaus on kyllä, mutta mukana olevat papit ovat vastuussa sen sisällöstä.
Toteuttamistapa voi perinteisen edestä tapahtuvan yksinpuhelun sijaan olla aivan jotain muuta: keskustelu, kuvaesitys tai vaikka draama. Tässä vaiheessa oikein innostun.
Päätämme tehdä Facebookiin ryhmän, jossa saarnan pohjana olevasta tekstistä voidaan heitellä kysymyksiä ja ideoita toteuttamistavasta.
Savuoja ja Pirkola toivovat, että Luukas-messusta tulisi sellainen, josta kellään ei olisi kiire pois.
– Toivottavasti kevään lopulla tupa on täysi. Tämä tupa, jossa nyt olemme, ja sitten se, joka on sydämessämme, Savuoja toteaa.
Ja mikä parasta, hän tekee sen vaikuttamatta yhtään imelältä.
ELSI SALOVAARA
Tule mukaan, tehtävät jaossa tuntia ennen
Pe 13.2. Pyhän Luukkaan kappeli: klo 18 valmistelu, klo 19 messu
Pe 13.3. Tuiran kirkko: klo 18 valmistelu, klo 19 messu
Pe 24.4. Tuiran kirkko: klo 18 valmistelu, klo 19 messu
Pe 8.5. Pyhän Luukkaan kappeli: klo 18 valmistelu, klo 19 messu