Soittoharrastus seurakunnassa ei koettele kukkaroa

7.1.15

Tämän oululaisen rivitaloasunnon seinien sisältä on kuulunut viime syksystä lähtien aivan uudenlainen äänimaailma. Marika Mattilan ja hänen lastensa Emilian, Wilman ja Wilin kotona soivat nykyään nimittäin viulun, rumpujen ja kitaran lisäksi myös alttotorvi ja saksofoni. 
   13-vuotias Emilia soittaa viulua, ja 8-vuotias Wilma ja tammikuussa 7 vuotta täyttävä Wili aloittivat syksyllä Oulun seurakuntien musiikkikoulussa. Wilman soitin on alttotorvi ja Wilin saksofoni.
   Wilma soittaa myös rumpuja kansalaisopistossa. Wili soitti aiemmin kitaraa yksityisessä musiikkikoulussa, mutta vaihtoi nyt kokonaan soitinta.
   Mattila toteaa, että kolmen lapsen yksinhuoltajana harrastuksiin kuskaaminen ja niiden kustantaminen on haasteellista. Seurakuntien musiikkikoulussa harrastaminen on onneksi halvempaa kuin yksityisissä musiikkikouluissa ja kansalaisopistoissa.
   – Yksityispuolen soitonopetus on laadukasta, mutta yhden vanhemman perheellisenä ei ole varaa käyttää lapsia siellä.
   Seurakuntien soitonopetuksessa positiivista on myös oma orkesteritoiminta.
   – Lapset aloittivat puhaltimien soitonopetuksen yksilötunneilla. Soittotaidon karttuessa he pääsevät mukaan orkesteriin, iloitsee Mattila.

Kiitoksia
musiikinopettajille

Wilma ja Wili myös laulavat Oulujoen seurakunnan lapsikuorossa Midossa. Siellä lauloi aiemmin myös Emilia, mutta nykyisin musiikkiluokkalainen on mukana koulun kuorossa. Marika Mattila kehuu vuolaasti kaikkia musiikinopettajia.
   – Ammattilaiset näkevät, mihin lapsella olisi lahjoja, ja he osaavat tukea ja kannustaa oikealla tavalla.
Niin teki myös lapsikuoro Midon vetäjä Anna Haanpää-Vesenterä, joka ohjasi Mattilan ottamaan yhteyttä Oulun seurakuntien soittokuntaan.
   – Soitin toiminnanohjaaja Marjaana Rantakeisulle, ja hän pyysi meidät lasten kanssa tutustumaan soittokunnan orkesterin harjoituksiin Raattiin.
   Lapset saivat testata eri puhallinsoittimia ja valita itse mieluisen soittimen. Kun soitin oli valittu, Rantakeisu järjesti lapsille soitonopettajat. Wilmaa opettaa Tuomas Setälä ja Wiliä Heli Palomaa.
   – Molemmilla oli kuulemma heti alussa jo oikea puhallusote, äiti kehaisee ylpeänä.

Torvi ei soi
iltaan saakka

Soittoläksyjen harjoitteleminen kotona vaatii tilaa ja rauhaa.
   – Kovin myöhällä ei voi rivitalossa harjoitella, sillä soiton äänet kuuluvat naapuriin. Meitä itseämme soittimien ääni ei haittaa, olemme niihin tottuneet.
   Marika Mattila on perheessä ainoa, joka ei soita mitään instrumenttia. Hänkin on kuitenkin innokas laulaja.
   – Kun ei ole omaa soittotaustaa, haastetta tuo lapsen ohjaaminen nuottienluvussa ja myöhemmässä vaiheessa musiikin teoriassa. Toki lapset oppivat sitä koulussakin, mikäli pääsevät opiskelemaan musiikkiluokalle.
   Lapsilla kiinnostuksen kohteet voivat vaihtua nopeasti ja ohimenevästä harrastuksesta voi koitua isot kustannukset. Mattilan mukaan seurakuntien musiikkikoulu on tässäkin mielessä hyvä vaihtoehto.
   – Lapset saavat aluksi lainasoittimet eikä soittimen hankinnasta aiheudu kuluja, hän kannustaa.

ELSI SALOVAARA
 

Ainutlaatuista koko maassa

•    Oulun ev.lut. seurakunnissa toimii kaikille avoin musiikkikoulu, jossa voi opiskella puhallin- ja lyömäsoittimien soittamista. Toimintaan kuuluu yhteistyössä Oulun konservatorion kanssa neljä puhallinorkesteria vasta-alkajien ryhmästä edustusorkesteriin.
•    Oulun seurakunnissa on ollut säännöllistä puhallinorkesteritoimintaa vuodesta 1949 saakka. Tämä on ainutlaatuista koko Suomessa: muissa seurakunnissa tai seurakuntayhtymissä ei ole vastaavaa toimintaa tai yhteistyömallia konservatorion kanssa.
•    Musiikkikoulussa opiskelee noin 40 oppilasta. Lukukausimaksu on 170 euroa, koko vuosi 340 euroa.
•    Lue lisää osoitteesta www.oulunseurakunnat.fi/musiikkikoulu-ja-puhallinorkesterit

Artikkeli on osa lehteä 1/2015