Kuuleeko kukaan rukousta? Sitä ja muita mieltä vaivaavia asioita voi nyt pohtia kävelylenkillä teologin kanssa
Oululaispastori Päivi Jussila ei halua asetella päälleen sellaista papin roolia, johon kuuluisi viimeisen sanan sanominen kirkon oppikysymyksissä. Jussilan mukaan tällaista osaa monet papit kuitenkin kantavat – turhaan.
Päivi Jussila ja toinen oululaispastori Stiven Naatus kutsuvat ihmisiä pohdiskelemaan kanssaan teologisia kysymyksiä, kuten miksi Jumala ei vastaa rukouksiin tai miksi maailmassa on kärsimystä.
Teologi tavattavissa tarkoittaa kävelylenkkiä tai kahvikupillista Jussilan tai Naatuksen seurassa. Säästä lenkillä ei ole tarkoitus keskustella, vaan miettiä elämän suuria kysymyksiä.
Mallia filosofien
vastaanotoista
Päivi Jussila näkee teologiset pohdinnat luontevina papeille, vaikka nykyisin kirkon työntekijän rooli korostuu enemmän sielunhoitajana esimerkiksi kansalaisia kuohuttavien kriisien yhteydessä.
– Minun ikäluokkani papeilla sielunhoidon osuus teologisessa koulutuksessa oli yksi opintoviikko, ellei opinnoissaan erikoistunut sielunhoitoon.
– Itse varon esiintymistä terapeuttina. Suutari pysyköön lestissään, hän sanoo itselleen.
– Teologian maisterin opinnoissa painottuu teologisten kysymysten pohdinta, niistä meillä on asiantuntemusta keskustella, Jussila sanoo.
Jussilan ja Naatuksen Teologi tavattavissa -toiminnan esikuvana ovat filosofien vastaanotot, joita Suomessa on pidetty jo kolmisenkymmentä vuotta.
Vastaanotolla filosofi auttaa käsittelemään ja ratkaisemaan ihmisen mieliä huolestuttavia asioita. Aiheena voi olla esimerkiksi ihmissuhteet.
Papeilla ei ole yksinoikeutta
oppikysymyksiin
Päivi Jussila näkee Teologi tavattavissa -toiminnassa oman roolinsa rinnalla kulkijana. Jussila ja Naatus eivät tyrkytä ajatuksiaan kenellekään, vaan tarkoituksena on kohdata ihminen kahden kesken ja vuorovaikutuksessa pohtia syntyjä syviä.
Jussila uskoo epäröimättä siihen, että nykyihmisillä on näkemyksiä kirkon opeista.
– Emme elä enää aikaa, jossa kirkon papit olisivat ihmisten silmissä heidän uskonsa auktoriteetteja. Tällaista monopoliasemaa oppikysymyksiin meille ei yksinkertaisesti enää anneta, hän toteaa.
Jussilan mielestä teologin tehtävä kahdenkeskisissä kohtaamisissa olisi ihanteellisimmillaan sitä, että hän voisi auttaa omilla kysymyksillään ja pohdiskeluillaan keskustelukumppaniaan synnyttämään mielipiteitä ja oivalluksia keskustelun aiheesta.
Syvät kysymykset ovat
pitkän tien pohdintoja
Jos elämän peruskysymysten pohtiminen kuulostaa suureelliselta, Jussila vapauttaa tällaisesta ajattelusta. Ei keskustelun tarvitse olla jotain suurisuuntaista, hän sanoo.
Jussila toteaa kammoavansa ajatusta, että teologeilla olisi esimerkiksi elämän kriisihetkissä – vaikkapa pienen lapsen traagiselle sairastumiselle – jokin tyhjentävä, uskonnollinen selitys.
– Meidän paikka on keskustella ja kuunnella. Vastauksia emme voi antaa. Pahimmillaan selitykset kärsimyksen olemassaololle saattavat olla lähinnä järkyttäviä.
– Elämä tuo eteemme tapahtumia, joiden käsittely voi viedä vuosia. Lopulta ihmiset löytävät itse tunneliinsa valoa. Sitä ei voi kukaan ulkopuolinen sytyttää pimeään noin vain.
RIITTA HIRVONEN