Tuntikin riittää
Piritta Mertala löysi vapaaehtoistyön
Suurella Sydämellä -sivuston kautta
Kaikki lähti siitä, että Piritta Mertala halusi auttaa yksinäisiä vanhuksia. Niitä, joista lehdet ovat viime vuosina kirjoitelleet.
– Olen itsekin lapseton, ja aloin miettiä, kuka pitää minulle seuraa, kun olen vanha. Minulla on aikaa, joten miksipä en antaisi sitä.
Mertala ei kuitenkaan hötkyillyt asian kanssa.
– Vuoden ajan mietin omaa arkeani ja sitä, miten vapaaehtoistyö siihen sopii. Tiesin, että tämä vaatii sitoutumista, ei ystävää voi ottaa kuin kesäkissaa.
Kun päätös oli tehty, Mertala meni nettiin ja laittoi hakusanaksi Vapaaehtoistyö ja Oulu. Ensimmäinen ehdotettu sivu oli Suurella Sydämellä.
Se on Kirkkopalvelut ry:n ylläpitämä sivusto, jonka kautta vapaaehtoisia etsivät seurakuntien lisäksi monet järjestöt.
Auttaa voi
oman aikataulun mukaan
Ilmoittauduttuaan mukaan Mertala uskoi yksinäisen vanhuksen löytyvän avustettavaksi helposti. Niin ei kuitenkaan käynyt.
– Olin laittanut toiveeksi sen, että tapaisimme vanhuksen kanssa jossain muualla kuin hänen kotonaan. Se ehkä kavensi tarjontaa, hän pohtii.
Vapaaehtoiseksi ilmoittautuessaan Mertala oli listannut vanhusten lisäksi mieluisiksi auttamiskohteiksi mielenterveyskuntoutujat ja nuoret. Ystäväksi on löytynyt oman ikäinen nainen, joka kaipasi ulkoiluseuraa.
– Käyn koiran kanssa ulkona päivittäin. Pieni vaivahan se on ajaa joskus autolla kauemmas ja käydä siellä yhdessä lenkillä.
Tähän saakka ulkoilemassa on käyty Mertalan aikataulujen mukaan. Kaksivuorotyötä nosturinkuljettajana tekevänä hän ulkoilee mielellään iltavuoroviikkoina päivänvalon aikaan.
– Tämä ei vaadi itseltä ekstraponnistusta, mutta silti saa auttaa toista arjessa. Se on hienoa, hän toteaa.
Käsillä tekeminen
helpottaa oloa
Piritta Mertalan mukaan kemiat uuden ystävän kanssa ovat natsanneet hyvin ja juttua on riittänyt. Suunnitelmissa on lähteä kiertämään myös kirpputoreja ja kahvittelemaan.
Ystävää mielenterveyskuntoutujalle etsi seurakunta. Ensimmäisellä tapaamiskerralla mukana olikin diakoni, joka kävi pelisäännöt läpi molempien kanssa.
– Mietin, että diakoneilla taisi olla pelisilmää. He katsovat varmaan kuka sopisi kenellekin, hän naurahtaa.
Mutta ei Piritta Mertalan auttamisen into tällä laantunut. Jo vuosia harrastuksena olleesta omien korujen teosta jäi materiaaleja yli, ja hän mietti, mitä niillä tekisi. Jälleen hän etsi tietoa netistä.
– Törmäsin siellä Oulun ensi- ja turvakotiin, ja ajattelin, että se olisi hyvä kohde auttaa. Otin yhteyttä heihin, ja käyn nyt siellä kerran kuussa vetämässä käsityöpiiriä, hän kertoo.
– Yhdessä tekeminen on tosi mukavaa. Joskus on tulla ihan itku kurkkuun, kun huomaa miten toinen, joka on hankalassa tilanteessa elämässään, saa vähäksi aikaa muuta ajateltavaa.
Mummot ja papat
amerikanrautojen kyytiin
Mertala harrastaa miehensä kanssa amerikanrautoja. Tähänkin harrastukseen liittyen Mertalalla on suunnitelmia.
– Haaveilen 1950-luvun henkisestä päivästä vanhuksille. Voisimme pukeutua ajanmukaisiin vaatteisiin, ajaisimme autot vanhainkodin pihaan ja kuuntelisimme yhdessä ajan musiikkia.
Enempää vapaaehtoispestejä Piritta Mertala ei kuitenkaan aio ottaa.
– On tärkeää, että vapaaehtoishommat eivät ala tuntua velvollisuuksilta. Sitä meille painotettiin Suurella Sydämellä -perehdytyksessäkin.
Vapaaehtoistyöstä hän ei kuitenkaan enää luopuisi.
– Mykistävää tässä hommassa on se, miten pienellä voi tehdä toisen onnelliseksi. Tuntikin riittää.
ELSI SALOVAARA