Oululainen Helena Ylimaula (kuvassa) on pitänyt unikirjaa 15 vuotta. Hänelle unet ovat ennen kaikkea keino oppia tuntemaan itseään.
– Unet nousevat minusta, elämästäni ja alitajunnastani.
Viime marraskuussa Ylimaula perehtyi kirkon sielunhoidon koulutuksessa ullmanilaiseen kokemusperäiseen uniryhmätyöskentelyyn. Nyt hän on aloittamassa tällaista uniryhmää Hintan seurakuntatalossa. Ryhmä kokoontuu ensimmäisen kerran tiistaina 27. tammikuuta.
Vaikka Ylimaulalle unet ovat tärkeitä, unien tulkitsemista on aina irvailtu myös huuhaaksi. Tämän Ylimaula tietää.
– Toisaalta on kulttuureja, joissa unet ovat arjessa läsnä koko ajan. Harmillista ihmisen itsensä kannalta, jos suhde omiin uniin on torjuva, hän toteaa.
Varjoista eroon
unien avulla
Ullmanilaisten uniryhmien tausta-ajatuksena on, että ihmiset eivät useinkaan näe itseään sillä rehellisyydellä, mitä unikuvat paljastavat. Helena Ylimaula kyselee, eikö jokaisella ihmisellä ole elämässään omat varjonsa ja luurankonsa kaapissa.
Unien avulla mustat pisteet voivat avautua, hän väittää.
Ylimaula kuvailee unia kirjeiksi, jotka jäävät avaamattomiksi, jos niitä ei tulkitse.
– Minun on helpompi elää, kun opettelen tuntemaan itseäni unieni avulla. Tunnen vajavuuteni ja tiedän sen, missä olen hyvä.
Ylimaula kertoo, että ullmanilaisen uniryhmämenetelmän kehitti 1970-luvulla amerikkalainen psykiatri Montague Ullman.
Ryhmä auttaa
mutta ei ohjaa
Ylimaula painottaa, että jokainen voi tulkita uniaan yksinkin, mutta uniryhmissä vetäjä on kouluttautunut tehtäväänsä. Hän ei kuitenkaan johda unien tulkintaa vaan – Ylimaulan sanoin – johtajana ovat unet.
Ryhmässä ensimmäinen puheenvuoro on unen näkijällä. Vain hän itse saa tulkita omaa untansa.
– Ryhmässä on tärkeää luottamus ja turvallinen tunnelma. Hienotunteisuus kuuluu toimintatapaan, Ylimaula toteaa.
Muut ryhmäläiset eläytyvät unen herättämiin tunteisiin ja unikuvien symboleihin. He voivat tehdä kysymyksiä, mutta kommentit eivät saa olla millään lailla ohjailevia, Ylimaula korostaa.
Hän kuvailee ryhmää eräänlaiseksi unien kätilöksi, ihmiset auttavat ”lapsen” – tulkinnan – syntymisessä.
Uniryhmät eivät ole terapiaryhmiä, Ylimaula selventää vielä.
Unikirjojen käyttäminen on myös sallittua ryhmissä, mutta Ylimaulan mukaan unien tulkintaa ei kuulu sitoa pelkkiin symboleihin.
RIITTA HIRVONEN