Tuiran seurakunnan Pyhän Tuomaan kirkko oli jouluyön messussa lähes täysi.Kuva: Pekka Helin

Yli 11 000 kävi Oulun joulukirkoissa

7.1.15

Oulun ev.lut. seurakuntien kirkoissa pidetyissä hartauksissa, jumalanpalveluksissa ja messuissa kävi joulun aikaan 11112 henkilöä.
   Viime jouluna vastaava luku oli 12500 ja vuonna 2012 11400 henkilöä. Luvuissa ovat mukana kaikkien Oulun seitsemän ev.lut. seurakunnan joulun ajan kirkkotilaisuuksissa käyneet ajalla 24.–26.12.
    Vilkkain kirkkopäivä tänä jouluna oli perinteiseen tapaan jouluaatto, jolloin esimerkiksi Oulujoen kirkon neljässä eri tilaisuudessa oli yhteensä 2600 kävijää ja Tuomiokirkon neljässä eri tilaisuudessa yhteensä 1737 kävijää.
   Suosituimpia joulunajan kirkkotilaisuuksia olivat sekä aattopäivän kirkkohetket että kello 23 alkaneet jouluyön messut. Oulujoen kirkon jouluyön messussa oli 710 kävijää.
   Kirkkojen ovet ovat käyneet tiuhaan – sisäänpäin – koko joulukuun. 12.–14.12. viikonloppuna Oulun kirkoissa järjestettyihin tapahtumiin osallistui lähes 12500 ihmistä.

Kävijämäärissä
kasvua ja laskua

Myös muissa Rauhan Tervehdyksen levikkialueen seurakunnissa jouluaatto oli vilkkain kirkkopäivä. Tyrnävällä jouluaaton tilaisuuteen osallistui 662 henkeä, kun joulupäivänä luku oli vain 86 henkeä.
   Kaiken kaikkiaan Tyrnävällä kävi joulukirkoissa 773 henkeä. Vastaavat luvut vuosina 2013 ja 2012 olivat 512 ja 760.
   Hailuodossa kävi tänä jouluna kirkossa 238 henkilöä. Vuosina 2013 ja 2012 vastaavat luvut olivat 235 ja 260 henkeä.
   Lumijoella joulukirkkoihin osallistui tänä vuonna 348 henkeä, mikä oli hiukan enemmän kuin kahtena edellisenä vuonna. Vuosina  2013 ja 2012 jumalanpalveluksissa kävi 320 ja 278 henkeä.
   Limingassa kävijämäärä laski hiukan, sillä tänä jouluna osallistujamäärä oli 736 henkeä, kun se vuonna 2013 oli 996. Vuonna 2012 luku notkahti pahasti, sillä tällöin kävijämäärä oli 583.
   Muhoksella joulukirkossa vieraili tänä jouluna 750 henkeä, toissa jouluna 645 henkeä ja vuonna 2012 688 henkeä. Jouluaamun kyläkirkoissa Laitasaaren rukoushuoneella ja Kylmälänkylän kappelissa lisäksi vieraili yhteensä 70–80 henkilöä.
   Kempeleen seurakunnassa osallistumismäärä oli vuonna 2014 1066 henkeä, vuonna 2013  1173 henkeä ja vuonna  2012 1369 henkeä.
   Siikalatvan seurakunnan kirkoissa kävi tänä jouluna 761 henkeä. Viime vuonna kävijöitä 1082 henkeä ja sitä edellisenä vuotena 964 henkeä.

PEKKA HELIN

Artikkeli on osa lehteä 1/2015