Ennakkoäänestys alkoi vilkkaasti Haukiputaalla
Vaalipaneelissa kysymyksiä esittivät seurakuntalaiset ja työntekijät
Ovi käy tiuhaan tahtiin Haukiputaan kirkkoherranvirastossa maanantaiaamuna.
Kirkkoherranvaalin ennakkoäänestys on alkanut yhdeksältä, ja kymmenen jälkeen äänestäjiä on käynyt jo parikymmentä.
Yksi heistä on Pirkko Perttunen, joka päätti käyttää äänioikeutensa heti ensimmäisenä ennakkoäänestyspäivänä.
– Minulla oli asiaa kirkkoherranvirastoon, ja tänne tullessani huomasin, että äänestys on nyt. Päätin sitten äänestää samalla reissulla, Perttunen kertoo.
Äänestyspäätös oli helppo, sillä sopiva ehdokas oli löytynyt jo aiemmin. Perttunen on äänestänyt kirkkoherranvaalissa kerran ennenkin.
– Hienoa, että seurakuntalaiset saavat itse valita kirkkoherran. Siksikin oli mukava käydä äänestämässä, Perttunen jatkaa.
Varsinaista ruuhkaa äänestyspaikalla ei ollut, vaikka väkeä kävikin.
– Yksi siinä oli ennen minua.
Äänestyksen
alkua odotettiin
Seurakuntasihteeri Hanna Hautala kertoo, että äänestys lähti odotetusti liikkeelle.
– Haukiputaalaiset yrittivät innokkaasti tulla jo viime viikolla äänestämään. Kyllä äänestyksen alkua on odotettu, Hautala sanoo.
Edellisissä kirkkoherranvaaleissa äänestysprosentti oli Haukiputaalla 12,4.
– Vaikka tuntuu, että äänestäjiä käy paljon, toki prosentti saisi olla isompikin, Hautala jatkaa.
Ennakkoäänestys jatkuu perjantaihin. Varsinainen vaalipäivä on sunnuntai.
– Pyrimme saamaan tulokset valmiiksi heti sunnuntai-iltana.
Näkemys avioliitosta
toi selkeimmät erot
Viime torstaina kirkkoherranvaalin ehdokkaita tentattiin vaalipaneelissa Haukiputaan seurakuntakeskuksessa. Rantapohja-lehden päätoimittaja Juha Virranniemen juontama ”työhaastattelu” lähetettiin suorana Virtuaalikirkossa, ja se on katsottavissa osoitteessa www.virtuaalikirkko.fi.
Paneelissa ehdokkailta kysyttiin niin työkulttuurista, seurakuntien näkymisestä kylillä, kiinteistöjen yhteiskäytöstä, suhteesta hallintoon ja ajatuksista pääjumalanpalveluksen kehittämiseksi.
Esiin nousi myös kysymys samaa sukupuolta olevien kirkollisesta vihkimisestä, ja siinä erot näkyivät selkeästi. Jukka Kolmosen mukaan avioliitto on miehen ja naisen välinen. Erja Järvi olisi valmis vihkimään samaa sukupuolta olevat, jos kirkolliskokous näin päättää.
Jaakko Tuiskun mukaan voisi olla kaksi avioliittokäsitystä: kirkollinen avioliitto olisi miehen ja naisen välinen, mutta muutoin avioliiton voisivat solmia myös samaa sukupuolta olevat parit.
Kuinka tavoittaa
ruuhkavuosia elävät?
Kysymykseen siitä, kuinka tavoittaa ne ihmiset, jotka rippi-iän jälkeen kaikkoavat seurakunnan toiminnasta, voi Jaakko Tuiskun mukaan jokainen seurakunta löytää oman vastauksensa. Haukiputaan tapauksessa hän aloittaisi lapsista ja nuorista.
– Luodaan perheille toimintaa, joka heitä aidosti kiinnostaa.
Erja Järven mukaan olisi löydettävä uusia keskustelun ja osallistumisen tapoja.
– Kirkon puhe on joskus niin outoa ja ympäripyöreää, ettei siitä saa keskustelua aikaiseksi. Meidän on puhuttava nykykielellä ja mentävä kirkon työntekijöinäkin rohkeasti mukaan keskusteluun.
Jukka Kolmonen muistutti realiteeteista.
– Ruuhkavuosia elävissä perheissä aika ei vain riitä kaikkeen.
ELSI SALOVAARA