Raakkujien tukena
Suomi on täynnä opettajien laulutaidottomaksi julistamia ihmisiä. Tiedän kuitenkin kaikkien oppivan laulamaan, toteaa Vuoden kanttoriksi valittu Espoon ruotsinkielisen seurakunnan kanttori Eeva-Liisa Malmgren.
Malmgren palkittiin viime torstaina Oulussa valtakunnallisilla kanttoripäivillä. Perusteluissa häntä kiitettiin erityisesti ”kehittyvien laulajien” parissa tehdystä työssä.
– Laulaja pitää vain kaivaa ihmisestä esille. Laulu on kuitenkin paljastava instrumentti. Itsestänikin yksin laulaminen on hankalaa, tuntuu kuin olisi alasti ihmisten edessä. Äänestä kuulee kaiken, jos vain osaa kuunnella.
Mutta ei Malmgrenin työ ole pelkkää laulua. Urkujen lisäksi kanttori osaa soittaa monia instrumentteja.
– Ensimmäinen soittimeni oli haitari. Vonguin sen isältä, kun näin sen Elloksen kuvastossa, hän muistelee nauraen.
Piano ostettiin, kun pienen kuorolaisen kykyihin uskonut kanttori Kaija Eerola siihen kannusti.
– Pianoa varten vanhemmat ottivat lainaa pankista. Se oli suuri päivä, kun piano sitten saapui.
Poikkihuilun soittoa hän on opiskellut vuosia, ja Sibelius-Akatemiasta valmistuttuaan innokas vanhan musiikin harrastaja osti itselleen cembalon.
Vuoden kanttori sai palkinnoksi muun muassa seinälaattaan kiinnitetyn urkupillin. Kotiuduttuaan hän kutsui naapurinrouvat skoolaamaan palkinnon kunniaksi.
– Löysimme urkupillille sopivan paikan seinältä. Hienoa on, että se ei ole kiertopalkinto, vaan saan pitää sen itselläni. Sitä voi muuten soittaakin, ja se on H-ääni, Malmgren huikkaa.
ELSI SALOVAARA