Kadonneet ystävät

18.2.15

Havahduin tässä eräänä päivänä siihen, että jotkut ystävät ovat hävinneet elämästäni. He eivät ole enää osa arkeani, eikä minulla ole tietoa siitä, missä he asuvat, ovatko he töissä ja onko heillä lapsia. Osalla tiedän olevan puolison, mutta heitä en ole koskaan tavannut.
   Se on outoa, sillä oli kuitenkin aika, jolloin kävimme yhdessä läpi kaikki nuoren elämän tuskat, jännitykset ja ilot.   Nukuimme vierekkäin, katselimme televisiota yömyöhään ja nauroimme paljon.
   Emme ole riidelleet tai laittaneet välejä poikki suutuksissa. Me vain muutimme nuoruusvuosien jälkeen eri paikkakunnille, ja yhteydenpito on hiipunut. Vuosien mittaan kirjeiden, postikorttien ja tekstiviestien lähettäminen on harvennuttuaan loppunut.
   Ne ystävät, joilla ei ole omaa sivua Facebookissa tai he eivät päivitä siellä olevaa profiiliaan, ovat luisuneet menneisyyteen. Niihin ystäviin, jotka ovat Facebookissa, minulla on jonkinlainen yhteys. Toisinaan mietin, onko tällainen yhteys liian heikko. Mutta minua helpottaa ajatus, että ainakaan nämä ystävät eivät ole kokonaan kadonneet.
   Vaikka vuosia on tullut lisää ja olemme varmasti muuttuneet, havahdun toisinaan siihen, että minulla on ikävä ystäviäni. Haluaisin saada heidät takaisin elämääni. Haluaisin tietää, onko heillä yhtä ihania muistoja nuoruusvuosista.   Kaipaako joku minua?
   Sanotaan, että hyvien ystävien kanssa jatkaa siitä, mihin on viimeksi jäänyt. Onko näin viidentoistakin vuoden jälkeen? Keinoja löytää kadonnut ystävä kyllä löytyy, sen tiedän.
   Nyt on vain otettava ensimmäinen askel ja etsittävä osoitteet ja puhelinnumerot. Voin vain toivoa, että heilläkin on ollut ikävä minua.

ELSI SALOVAARA

Artikkeli on osa lehteä 6/2015