Kun Oulun seudun omaishoitajat ja läheiset ry:n toiminnanjohtaja Minna Salminen kysyi Esko Huttuselta, voisiko pääministeri Alexander Stubb (kok) käydä tutustumassa hänen arkeensa, Huttusen vastaus oli ”totta kai”. Viime perjantaina vierailu toteutui.
Vierailu liittyi Omaishoitajat ja läheiset -liiton käynnistämään Tutustu omaishoitajan arkeen -kampanjaan, joka on suunnattu eduskuntavaaliehdokkaille.
Liiton vaalitavoitteena onkin, että Kansallisen omaishoidon kehittämisohjelma käynnistetään välittömästi. Sen myötä päätettäisiin myös omaishoidon järjestämis- ja rahoitusmallista.
Kuin työntekijä ilman
työntekijän oikeuksia
Omaishoitajien asemasta Esko Huttunen halusi saattaa pääministerin tietoon muutaman tärkeän asian.
– Palkkioiden ja tukien määrään en puutu, vaikka tiedän, että summat vaihtelevat eri kunnissa. Oulu on hoitanut asiat sen suhteen moitteettomasti. Palkkio on 870 euroa kuussa, Huttunen toteaa.
Omaishoidon tuen hakemusten käsittelyä ja maksamista on ehdotettu siirrettäväksi kunnilta Kelalle. Huttunen ei muuttaisi systeemiä.
– Yhtenäiset kriteerit palkkioiden ja tukien maksamiselle ja niiden suuruudelle riittävät, ja sellaiset ohjeet, ettei niillä voi kikkailla, Huttunen jatkaa.
Myös valitusten käsittelyn pitäisi olla nopeampaa.
Erityisen tärkeää olisi taata omaishoitajille sijaiset vapaapäivien ajaksi.
– Ja sijaisille on maksettava kunnon palkka. Nyt se on 24 tunnilta vain 70 euroa miinus verot, Huttunen painottaa.
Omaishoitajille tulisi taata myös sairausloma ja sijainen sen ajaksi.
Vaimo vammautui
aivoinfarktin jälkeen
Esko Huttunen toimii omaishoitajana toista kertaa. Hän hoiti hautaan asti ensimmäisen vaimonsa, joka sai vakavan aivoinfarktin ja vammautui.
Kun hänen toinen vaimonsa Mervi Saastamoinen reilut kaksi vuotta sitten valitti outoa pääkipua, Esko Huttuselle tuli tunne, että kaikki tapahtuu uudelleen. Niin tapahtuikin.
– Kaikki meni kuin filminauhana. Tiesin aina etukäteen, mitä lääkäri sanoo.
Tarina saa pääministeri Stubbin hiljaiseksi. Hän on itsekin seurannut lähipiirissään vuosia kestänyttä hoitosuhdetta, mutta kaksi kertaa kohdalle sattuva samanlainen tragedia kuulostaa uskomattomalta.
Ilman vapaapäiviä
omaishoitaja ei jaksa
Koti on Esko Huttusen mielestä paras hoitopaikka Merville. Päivittäisessä arjessa Huttusella on apunaan kotisairaanhoitajia.
Vapaapäiviä hänellä on kuukaudessa yhteensä kahdeksan. Kolme niistä on lakisääteistä ja viisi harkinnanvaraista, joista Huttunen antaa jälleen kiitosta Oululle. Vapaapäivinä Merviä hoitaa tuttu sijainen.
– Tämä Pilvi kun tulee ja ottaa vastuun, menen ja unohdan kaiken. Voin nukkua vaikka 14 tuntia putkeen, hän toteaa viitaten hoitaja Pilvi Pelkoseen.
Vapaillaan hän käy myös metsällä velipoika Timon kanssa. Nettiäkin tulee luettua, erityisesti omaishoitajien yhteisiä keskustelupalstoja.
– Siellähän me lohdutetaan toinen toisiamme, hän toteaa.
ELSI SALOVAARA