Annetaan lastemme leikkiä yhdessä

31.3.15

Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa, kuuluu tunnettu sananlasku. Kun Oulun tuomiokirkkoseurakunnan kappalainen Jyrki Vaaramo kertoi viime viikon Rauhan Tervehdyksessä vanhoillislestadiolaisten kokemista ennakkoluuloista Oulun seudulla, moni kalikka kalahti.
   Jutusta tuli valtavasti palautetta.
   Vaaramon lapsia haukuttiin koulussa lestoiksi ja kiusattiin. Kun perhe muutti Oulunsalosta Vaasaan, nimittely loppui. Moni lestadiolainen kiitteli juttua ja kertoi samanlaisista kokemuksista.
   Moni ei-lestadiolainen kritisoi juttua ja sanoi, että lestadiolaiset itse suhtautuvat muihin yhtä ennakkoluuloisesti kuin he kokevat muiden suhtautuvan heihin. Yksi palautteen antaja jopa kertoi, ettei hänen lestadiolainen naapurinsa tervehdi häntä, koska hän ei kuulu liikkeeseen. Sitä hän ei maininnut, tervehtiikö hän itse naapuriaan.
   Niin tai näin, palautevyöry joka tapauksessa osoittaa, että Jyrki Vaaramo on oikeassa: Kuilu vanhoillislestadiolaisten ja muiden välillä on valitettavasti totta.
   Mitä me kaikki voimme tehdä tämän kuilun hälventämiseksi? Olisi tärkeää, että se oikeasti hälvenisi. Elämme arjessa rinnakkain, ja ihmisinä olemme kaikki samanarvoisia.
   Olisi väärin ja julmaa, jos lapsemme eivät saisi leikkiä yhdessä siksi, että toinen on musta ja toinen valkoinen, toinen rikas ja toinen köyhä – tai toinen lestadiolainen ja toinen ei-lestadiolainen.
   Suvaitsevaisuuteen kuuluu se, että ihminen saa vapaasti pitää kiinni vakaumuksestaan ja hyväksyy sen, että toiset pitävät kiinni omastaan. Suvaitsevaisuus merkitsee myös sen tosiasian hyväksymistä, että ihmisillä, jotka ovat erilaisia esimerkiksi arvojensa puolesta, on oikeus elää rauhassa ja olla sellaisia kuin ovat.
   Monet meistä tuntuvat olevan suvaitsevaisia valikoivasti.

Hyvää pääsiäistä kaikille!

HELI VÄYRYNEN

Artikkeli on osa lehteä 13/2015