Pastori Juha Vähäkangas sai kokea varsinaisen rakkauden hyökyaallon kerrottuaan jalka-amputaatiostaan sosiaalisessa mediassa
Oulun kaupunginsairaalan ala-aulassa kurvailee pyörätuolilla mies, jolla on amputoitu vasen jalka polven alapuolelta.
Hän toivottelee tuolistaan tutuille ohikävelijöille iloisia tervehdyksiä: Mitä kuuluu?
Sairaalan kakkoskerroksen ikkunan takaa hoitaja viittoo hymyssä suin potilastaan syömään: Alahan tulla, ruoka jäähtyy.
Pastori Juha Vähäkangas on ollut kaupunginsairaalassa jo useamman viikon: hoitajat ovat tulleet tutuiksi. Siksi kommunikointi sujuu näin tuttavallisesti.
Vuosi alkoi
katastrofilla
Vuoden alku on ollut Juha Vähäkankaalle karmea. Tammikuun alussa hänelle nousi kuume. Parin päivän ajan kuumeilua saattoi pitää tavallisena flunssana, mutta sitten jalan haava alkoi oireilla.
Työterveyshuolto määräsi asiakkaansa vauhdilla Oulun yliopistolliseen sairaalaan.
19. helmikuuta Kalevan Sielun silmin -blogissa Vähäkangas kirjoitti: ”Heräämössä vallitsi outo tunnelma. Pidin silmiäni kiinni ja kun avasin silmäni uudelleen, näin kirurgin seisovan vuoteeni ääressä. Hän oli hyvin vakava. Kirurgin sanat ovat jääneet lähtemättömästi mieleeni, hänen piti tehdä leikkauspöydällä päätös, henki tai jalka. Vasen jalkani amputoitiin polven alapuolelta.”
– Verenmyrkytys, Juha Vähäkangas selittää vakavan tilanteen syitä lyhyesti.
Luottamus
tulevaisuuteen löytyi
Katastrofaalisten käänteiden jälkeen potilaalle oli tarjolla tukea.
– Minulta kysyttiin jossakin vaiheessa, haluanko jutella psykiatrin tai psykologin kanssa. Halusin kuitenkin sairaalapapin juttukaverikseni.
Mistä halusit jutella?
– Se on rippisalaisuus, ystävällinen vastaus kuuluu.
Vähäkankaan blogiteksti voisi loppua synkkiin tunnelmiin, eikö vain?
Näin kirjoitus päättyy: ”Ystäväni vie mut kaupunginsairaalan kahvioon. Mä kruisailin siellä iloisesti pyörätuolilla. Mä pääsin pois osastolta! Mä olen taistelijain sukua! Täältä tullaan, elämä!”
Itkua, itkua,
itkua
Elämän arvaamattomuuden kokenut pappi on tarvinnut toipuakseen ehtoollista joka sunnuntai. Niin hän itse sanoo.
”Jumalan rakkaus helpottaa oloani. Uskon Jumalalla olevan vielä suunnitelmia mua varten”, Vähäkangas kirjoitti viime viikolla Rauhan Tervehdyksen lukijoille.
Usko Jumalaan ei ole ollut mikään yksinkertainen selviämisen taikatemppu.
– Olen minä raivonnutkin, surrut ja taas itkenyt, itkenyt, itkenyt. Mun itku ja nauru ovat lähellä toisiaan.
– Ilman toisten ihmisten – mutsin, työtovereiden, ystävien ja kummien – tukea en olisi jaksanut. Olen saanut kokea varsinaisen rakkauden hyökyaallon, Vähäkangas hämmästelee ihmisten hyvyyttä ja halua tsempata häntä.
Kävijöitä sairaalassa on ollut runsaasti. Toipilas otti käyttöönsä jo toisen vieraskirjan.
Voivottelun sijaan
kyläilyjä
Juha Vähäkankaan Facebook-kaverit ovat seuranneet monen viikon ajan sydän kylmänä ystävänsä vaiheita.
– Oulussa ei asu lähisukuani. Jos en olisi kertonut Facebookissa tapahtumia, olisin jäänyt sairaalaan aika lailla yksin. En ole halunnut tietoisesti järkyttää ketään, enkä ole nettikirjoituksissa kertonutkaan – tietenkään – aivan kaikkea.
Ikävimmillään ihmisten tapoihin kuuluu päivitellä puheissaan ihmiskohtaloita.
– Päivittelyn ja voivottelun sijasta on parempi tulla käymään täällä sairaalassa. Tekoja mieluimmin kuin sanoja, Vähäkangas sanoo.
Muuttavatkohan kovat kokemukset pastorin saarnoja toisenlaisiksi?
– Enpä tiedä vielä, mutta töihin haluan takaisin äkkiä.
RIITTA HIRVONEN
Juha Vähäkankaan päivä
5. maaliskuuta Oulun kaupunginsairaalassa
7.15 Verinäytteet
Verensokerimittaustulokset
Tyngän mittaus ja silikonitupin laitto
Aamuhoitajat herättävät väkeä, äänitaso nousee
8.00 Aamupala, Aamupesut
Fysioterapeutit vievät halukkaita Kaleva-lehden kuunteluun
10.30 Alaraajajumppaa
Verensokerimittaukset
11.30 Lounas
13.00 Tutustuminen Kuntoutuspalveluiden
alaraaja-amputoitujen ryhmään
Verensokerimittaukset
16.30 Päivällinen
16.45 Silikonitupin laitto
Verensokerimittaukset
19.15 Iltapala, Iltatoimet