– Se on moro, osta poro. Ei vaan Sepe, muttei Repe, leikittelee sanoilla Tero Ansamaa, 63.
Hän arvuuttelee toisilta, milloin ”Repe” eli Reino Helismaa kuoli.
– Vuonna 1965, hän sanoo, kun muilla ei muistu mieleen.
Kaikki tuntevat Ansamaan erinomaisesta numeromuistista.
Ollaan Heinätorin seurakuntatalolla, ja alkamassa on Oulun seurakuntien kehitysvammaistyön keskustelukerho. Kahvitellaan ja odotellaan illan ohjelmaa. Tunnelma on lämminhenkinen. Hymyä ja halauksiakin riittää.
Innokkaasti haastatteluun osallistuvat kerholaiset kertovat ohjelmasta. Yleensä askarrellaan tai lauletaan hengellisiä lauluja ja virsiä. Noin kerran kuukaudessa pidetään levyraatia.
– Olemme tuoneet levyraatiin omia levyjä. Pari kertaa vuodessa sen pitää kirkkomuusikko Taina Voutilainen. Ne ovat olleet todella monipuolisia. On ollut esimerkiksi gospelia ja hengellistä rock-musiikkia, kehuvat Suvi Roponen ja Jari Koistinaho.
Joka kerta kerhoillan päätteeksi pidetään hartaushetki.
Musiikki on
sydäntä lähellä
Musiikki on kerholaisten sydäntä lähellä. Aila Nissinen tykkää rautalankamusiikista, siinä missä Tiina Ketonen Antti Tuiskusta.
– Antti on mukava. Kävin hänen konsertissaankin, hän kertoo.
Kerhon uusin ja nuorin jäsen on Jari Koistinaho.
– Olen musiikin suhteen lähes kaikkiruokainen. En kuitenkaan pidä lauluista, joissa huudetaan, koska silloin sanoista ei saa selvää.
Roponen ja Mirva Pekkola kuuntelevat mielellään ikivihreitä iskelmiä.
– Fanitan Charles Plogmania ja Rosette-orkesteria. Olen päässyt Plogmanin kanssa yhteiskuvaankin, Pekkola sanoo.
– Minä kuuntelen sydämeni palosta ihan mitä lystää, toteaa Lauri Siren.
Ansamaa nauttii eniten 70-luvun musiikista.
– Sieltä löytyy hyvää ulkomaista musiikkia, jopa kotimaistakin.
Kerholaiset toivovat menestystä Pertti Kurikan Nimipäivät -yhtyeelle Euroviisuihin.
– Kun Lordi voitti, arvasin sen etukäteen. Taitaa tulla nytkin menestystä, arvelee Aila Nissinen.
Uusia ystäviä
on tullut
Mukavinta kokoontumisissa on kavereiden tapaaminen.
– Viimeinenkin tuttavani, joka otti minut kylään, kuoli hiljattain. Kerho on sen takia minulle tärkeä, sanoo Nissinen.
Koistinaho kokee tulleensa otetuksi kerhossa hyvin vastaan.
– On tullut uusia ystäviä, hän iloitsee.
– Kerhoilta katkaisee arjen mukavasti. Eipähän jää ihan neljän seinän sisälle, Suvi Roponen toteaa.
Hän on toiminut kerhossa vapaaehtoisena avustajana vuodesta 2006.
– Täällä tunnen olevani hyödyksi ja kuuluvani johonkin. Tehtäväni on auttaa liikuntavammaisia kerhossa kävijöitä esimerkiksi pukeutumisessa. Tarvittaessa autan myös syömisessä, Roponen sanoo.
– Keskustelukerho on vertaisryhmä, kuten kaikki muutkin kerhomme. Pohjavireenä on hengellisyys, sitähän tässä jaetaan, mutta jalat maassa ja iloisella meiningillä, kertoo kehitysvammaistyön diakoniatyöntekijä Anne Kellokumpu.
Jokainen voi tulla kerhoon juuri sellaisena kuin on.
Salissa alkaa laulu. Tero Ansamaa kyselee, joko otetaan kuvat, jotta ehtii vielä joukkoon mukaan.
Mies on varsinainen konkari, sillä hän on käynyt seurakunnan kerhossa vuodesta 1969, jolloin sitä pidettiin Raatin nuorisotalolla.
JAANA SKYTTÄ
Anna palautetta jutusta täällä
Monipuolista toimintaa
• Oulun seurakuntien kehitysvammaistyö tarjoaa kerhojen lisäksi leirejä, retkiä, rippikouluja ja muita kokoontumisia sekä käyntejä.
• Kehitysvammaistyössä toimii kaksi pappia ja diakoniatyöntekijä. Kaikissa Oulun seurakunnissa on kehitysvammaistyön yhdyshenkilö.
• Kehitysvammaisten rippikoulusta lisätietoja antaa pastori Elina Hyvönen, p. 040 579 7805.
• Kehitysvammaistyön diakoniatyöntekijän vastaanotto torstaisin klo 9–11, Puusepänkatu 4, 2. kerros, p. 040 5156 935.