Kanttori soitti läksiäisvirren
Minulla on väljät vaatteet, mutta älä laita tätä ilmaisua lehteen, Siikalatvan kanttori Unto Määttä toteaa nauraen.
Laitetaan kuitenkin, sillä toteamus kuvaa hyvin viime sunnuntaina lähtöjuhlaansa Piippolan kirkossa viettäneen Määtän luonnetta.
Eläkepäiviään aloitteleva Unto Määttä on persoona, joka ei helposta hikeenny. Näin hän toteaa itse.
– Tiukoissa paikoissa en jää jälkikäteen pyörittelemään asioita. Monet asiat osaan päästää toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Yritän pitää mieleni elämänmyönteisenä, sopivasti väljänä, Määttä pohtii.
Unto Määttää voisi kuvata myös uskolliseksi kirkon työntekijäksi Siikalatvan asukkaille.
– Syyskuussa 1970 aloitin työt Merijärvellä, sieltä siirryin kolmen vuoden päästä Rantsilaan ja sitten Piippolaan.
Siikalatvan seurakuntaliitoksesta hän piti, koska se laajensi työympyröitä.
Määttä on kulkenut mielellään virsikirjan kanssa kouluilla.
– Jos lapsille ei opeteta virsiä, eivät he osaa niitä nuorina ja aikuisinakaan. Ihmisten olisi hyvä tuntea ainakin joitakin virsiä, joita he sitten voisivat toivoa esimerkiksi häissä tai rakkaittensa hautajaisissa.
Määtän työmaa saattaisi löytyä muualtakin kuin kirkon urkuparvelta. Hän on koulun käynyt rakennuspuuseppä, mutta musiikki peittosi ”raksahommat”.
Määttä ei hämmästyisi, jos kotiseurakunnassa riittäisi eläkepäivinä kanttorin tuurauksia, mutta varsinaisen työuran viimeinen virsi soitettiin sunnuntaina Piippolassa.
– Jumalanpalveluksen päätösvirsi oli helppo valita: Se oli Soi kunniaksi Luojan.
RIITTA HIRVONEN