Nutut viedään vaikka perille
Naiset seurakuntien ompelu- ja lähetyspiireissä tekivät käsitöillään kehitysyhteistyötä ennen kuin globaalisuudesta tuli muotia
Koskelan seurakuntatalossa kokoontuva käsityökahvilan väki – Tuiran leideiksi itseään kutsuva joukko – on joutunut välillä etsimään seurakuntatalosta isompaa pöytää, jotta kaikki neulojat mahtuisivat samaan piiriin.
Brita Granat ja Maini Nettamo istuvat liki toisiaan, melkeinpä päät yhdessä, ja toinen neuvoo toista pikkuruisen villasukan tekemisessä.
Käsityökahvilan väki on mukana suurhankkeessa: ensi vuonna kaikki tuiralaisvauvat saavat kotiseurakunnasta lahjana kastesukat. Joku pikkuinen noin 500 kastetun joukosta saa myös Granatin ja Nettamon yhteistuumin valmistuvat töppöset.
Säilyvätköhän huolella neulotut kastesukat tuolla lapsella muistona aikuisuuteen saakka?
Ylijäämälangoista peittoa kutova Sirpa Vaarala kertoo innoissaan, että hän oli ehtinyt muutama vuosi sitten asua Oulussa vain muutaman päivän, kun oli lukenut lehdestä Koskelan käsityökahvilasta.
Oma paikka ryhmästä löytyi sukkelasti.
Ensimmäiset ompelupiirit
ovat satavuotiaita
Koskelan käsityökahvila on yksi Oulun seurakuntien kymmenestä käsi- ja puutyötyöryhmistä. Tuiran leidit ovat tukeneet käsitöillään lähetystyötä viitisen vuotta.
Koskelan ryhmä on uusi, sillä eri puolilla Suomea on lähetyspiirejä, joissa on jo vietetty satavuotisjuhlia. Varhaisimmat ryhmät syntyivät 1900-luvun alkupuolella, ja lisää perustettiin erityisesti 1950–1960-luvuilla.
Suomen Lähetysseuran keräys- ja kampanjapäällikkö Henriikka Lindroos sanoo lähetysjärjestön olevan onnellinen suuresta käsityöntekijöiden joukosta.
– Viime vuonna seurakuntien pienryhmiltä ja lähetyspiireiltä tuli lahjoituksia Suomen Lähetysseuralle noin 300 000 euroa. Käsityöntekijät ovat olleet erityisen kiinnostuneita tukemaan varoillaan kehitysmaiden lasten oikeuksia, Lindroos kertoo.
Nuttuja matkalaukuissa
Vietnamiin
Koskelan käsityökahvilassa Sirpa Vaarala kertoo vierailleensa Vietnamissa viime vuonna. Hän ja kaksi ystävätärtä veivät Mekong-joen suistoalueelle tuiralaisnaisten tekemiä lasten nuttusettejä ja peittoja.
Vaarala otti ennen matkaansa yhteyttä Suomen Lähetysseuraan löytääkseen maasta yhteistyökumppanin, jolle voisi luovuttaa käsityöt.
– Lähetysseuran avulla tavoitimme ystävällisen, paikallisen vietnamilaispapin, joka oli hämmästynyt, mutta onnellinen lahjoituksestamme. Matkalaukkumme pullistelivat nuttuja.
– Vietnamin vuoristoalueella on kylmää ja lapsia uhkaa usein hypotermia. Lämpimät nutut tulivat siis tarpeeseen.
– Matka oli minulle suuri kokemus. Näimmehän paikan päällä, että apuamme tarvitaan, Vaarala sanoo.
Koskelan ryhmässä on myös toinen nainen, Irma Pinola, joka on vienyt käsitöitä perille saakka. Pinola on vieraillut Nepalissa Suomen Lähetysseuran yhteistyökumppaneiden luona lahjoittamassa nuttuja nepalilaisille vauvoille.
Kutojaväki ansaitsee
kunnioituksen
Lähetyssanomien toimituspäällikkö Pirre Saario harmittelee, että lähetyspiirin aktiiveista puhutaan välillä hiukan vähättelevään sävyyn sukankutojamummuina.
– Nämä naiset eri puolilla maata ovat olleet aikaansa edellä. He harjoittivat jo vuosikymmeniä sitten käsitöidensä avulla kehitysyhteistyötä, kun muut eivät vielä olleet kunnolla heränneet globaaliin ajatteluun.
Saarion mukaan ompeluseurojen keräämien varojen turvin kehitysmaissa on voitu rakentaa sairaaloita ja palkata kirkkoihin työntekijöitä.
Lähetyssanomissa ei ole varmaa tietoa siitä, onko muissa Pohjoismaiden tai esimerkiksi Englannin kirkoissa samanlaista, yhtä vahvaa käsityöperinnettä lähetystyön hyväksi kuin Suomen luterilaisessa kirkossa. Saario kuulisi mielellään terveisiä maailmalta.
– Ruotsin kirkossa käsitöitä tehdään, mutta entä muualla? hän kysyy.
Neuvominen ja ideoiden
jakaminen kuuluvat asiaan
Koskelan naiset muistavat käsitöillään lasten lisäksi myös oululaisvanhuksia. He ovat lahjoittaneet tuiralaiseen vanhusten hoitolaitokseen ikäihmisille ruokalappuja, syöttöessuja, helpottamaan ruokahetkiä.
Naisten puikoissa on syntynyt myös pehmoleluja, sympaattisia kirkkokavereita viihdyttämään lasten kirkkohetkiä Tuiran kirkossa. Kirkkokaverit löytyvät kirkon eteisestä.
Tuiran leidien kanssa rupatteleva lähetyssihteeri Tarja Oja-Viirret ihailee naisten innokkuutta jakaa toistensa kanssa käsityöohjeita.
– Malleja tuodaan ryhmään ja niitä kopioidaan täällä jakoon. Naiset neuvovat toisiaan kädestä pitäen. Kukaan ei kehuskele taidoillaan eikä toisaalta arastele näyttää sitä, ettei osaa jotakin, hän sanoo.
Käsitöiden harrastajat
pitävät yllä käsityötaitoja
Millainen merkitys seurakuntien lukuisilla käsityöpiireillä on käsityötaidon pitämisessä elävänä suomalaiskulttuurissa?
Itä-Suomen yliopiston käsityötieteen professori Sinikka Pöllänen pitää ompelu- ja lähetyspiiritoimintaa arvokkaana, vaikka toteaa, että ryhmien merkitystä perinteen ylläpitäjänä on vaikea kuvailla tarkasti.
– Seurakunnan käsityöpiirien arvo nousee sitä mukaa kun kunnat säästötarpeissa vähentävät muun muassa omia kudontapisteitään.
– Lapsiin ja nuoriin kohdistuessaan kirkon käsityöpiireillä olisi selkeä merkitys käsityötaidon ylläpitämisessä, sillä koulussa käsityönopetus on vähentynyt.
Pölläsen mukaan käsityöharrastuksen tärkeyttä ei useinkaan nähdä riittävän selvästi.
– Käsitöiden tekeminen lisää muun muassa työelämässä arvostettuja taitoja, kuten kykyä ratkaista ongelmia ja toimia tiimissä.
– Kun käsitöitä vielä tehdään joidenkin hyväksi, kannattelee toiminta yleistä inhimillisyyttä elämässämme, Pöllänen lisää.
Innostus käsitöihin
toimii yhteisenä kielenä
Oulun seurakuntien toisessa käsityöpiirissä, Oulujoen kansainvälisessä Neulansilmä-kerhossa hämmästeltiin viime viikolla kutojien vähyyttä.
– Meitä on täällä yleensä kymmenisen harrastajaa, osa tulee Heikinharjun vastaanottokeskuksesta, aktiivikävijä Eeva Erkkilä kertoo.
Erkkilä sanoo tulevansa käsityökerhoon joka kerta, sillä mukavat juttutuokiot Neulansilmässä ovat yksin asuvalle odotettuja hetkiä.
Yhteisen kielen puuttuminen ei ole hidastanut käsitöiden tekemistä yhdessä vastaanottokeskuksen asukkaiden kanssa.
– Innostus käsitöihin on yhteinen kielemme. Jotenkin vain aina tajuamme, mitä kysyjä haluaa, Erkkilä ja kerhoa vetävä Oulujoen lähetyssihteeri Sanna Mettovaara sanovat.
Lähetyssihteerin mukaan kerhossa ei udella turvapaikanhakijoilta heidän taustojaan, mutta jokaisen ihmisen arvokkuutta korostetaan olemalla kaikille tulijoille ystävällisiä.
RIITTA HIRVONEN
Taitoa piisaisi myös opettamiseen
Kempeleen seurakunnan lähetystyön nuttukerhossa on pitkänlinjan käsityön osaajia, joiden taitoa, esimerkiksi kehräystä, olisi hienoa opettaa myös nuorille.
Näin toteaa seurakunnan lähetystyön koordinaattori Minna Sorvala. Hän pohtii, ovatko seurakuntien työalat liian eriytyneitä, jotta lähetysväki ja nuoriso löytäisivät toisensa käsitöiden äärellä.
– Tässä olisi selkeä kehittämisen paikka, Sorvala myöntää.
Hänen mukaansa nuttukerholaiset ovat ajanhermolla olevia harrastajia, jotka ovat selvillä myös käsityön uusista trendeistä, joista puhutaan esimerkiksi internetissä.
Oulun Karjasillan seurakunnan lähetyssihteeri Paula Rosbacka uskoo, että seurakunnan käsityöpiireissä olevaa osaamista voitaisiin siirtää uusille sukupolville viemällä käsityöharrastusta pois seurakunnan perinteisistä tiloista.
– Kiinnostavia paikkoja löytyisi varmasti. Myös pajatyyppinen voisi vetää nuoria käsitöiden äärelle, Rosbacka pohtii.