Lähetystyöntekijä Olavi Heino haluaisi tietää, mitä Pietari ja Johannes miettivät juostessaan Jeesuksen haudalle. Entä opetuslapset Emmauksen tiellä kohdatessaan Jeesuksen?
Olavi Heino paneutuu pääsiäisen hengelliseen sanomaan.
Elämmekö niin kuin pääsiäistä ei olisikaan?
Näin taitaa olla. Kun katsomme, mitä ympärillämme tässä maailmassa tapahtuu, on helppo vaipua epätoivoon. Pahuus näkyy eri puolella maailmaa – Lähi-idässä, Afrikassa, Euroopassa – ja myös suomalaisessa elämänmenossa.
Väkivaltaa ja julmuutta riittää jopa lapsia, kaikkein haavoittuvimpia kohtaan.
Mutta meidät kristityt on kutsuttu toivonkantajiksi, sillä Kristuksen voitto kuolemasta mursi epätoivon.
Meidän ei tule luopua toivosta, vaan olla hyvän puolella ja valaa muissakin uskoa toivon sanomaan.
Raamatun pääsiäiskertomuksissa on monia ihmisiä, joiden rinnalla olisin halunnut kulkea.
Olen ollut mukana useissa pääsiäisen hiljaisuuden retriiteissä. Olemme kulkeneet Jeesuksen ja opetuslasten rinnalla kiirastorstaista pitkäperjantain ja lankalauantain kautta pääsiäisen ylösnousemukseen.
Olemme kulkeneet pitkään syvissä vesissä, synkissä tunnelmissa.
Pääsiäisen riemullisiin tunnelmiin on jäänyt liian vähän aikaa. Mieli ei ole ehtinyt täyttyä ilolla.
Miltä naisista tuntui, kun kivi Jeesuksen haudalla oli vieritetty pois ja hauta oli tyhjä? Mitä ajattelivat Pietari ja Johannes juostessaan tyhjälle haudalle? Entä Magdalan Maria kohdatessaan Mestarinsa puutarhassa? Tai opetuslapset Emmauksessa?
Olisi hyvä viipyä heidän rinnallaan ja imeä itseensä orastavan toivon sanomaa ylitsepursuavaan riemuun saakka.
Voiko pääsiäisen sanomaa syntien sovittamisesta ja ylösnousemuksesta kukaan ymmärtää täydellisesti?
Pääsiäinen on kirkon suurin juhla. Sen vuoksi jumalanpalvelustakin vietetään joka sunnuntai, ylösnousemuksen päivänä. Se on rytmittänyt kirkon ja kristittyjen elämää ja viikkoa kirkon alkuajoista saakka.
Pääsiäisen sanoma on kätkettynä tähän elämänrytmiin. Joka sunnuntai me aloitamme uuden viikon pääsiäisen sanoma mielessämme. Saamme uuden viikon, uuden mahdollisuuden elää ja tehdä työtä Ylösnousseen läsnäolossa.
Hän on läsnä meidän elämässämme, kulkee rinnalla antaen toivon, ilon ja voiman elää. Siinä on pääsiäisen sanoma arjen keskellä.
Eikö tämä riitä meille?
Kuka voisi ymmärtää pääsiäisen sanoman sen syvyyksiin saakka?
Kristus on noussut kuolleista, Hän elää.
Se riittää.
Hyvä Jumala, anna minulle voimaa jaksaa siihen asti, kunnes – Raamatun pääsiäisaamun kertomuksen tavoin – joku vierittää kiven pois minun syvän pimeyteni edestä.
Pääsiäisen sanoma koskee koko maailmaa, koko ihmiskuntaa. Jumala on kiinnostunut jokaisesta ihmisestä.
Ihmisen ilo ja onni riippuvat paljon niistä ihmisistä, joiden kanssa me elämme. Kun elämme hyvin keskenämme, voimme hyvin.
Meillä on kyky loukata toisiamme, rakkauteen voi tulla ryppy, ilo ja onni häviävät. Siksi me tarvitsemme pääsiäisen sanomaa myös keskinäisiin suhteisiimme, yhteiseen elämäämme.
Pääsiäisen sanoma on syvästi henkilökohtainen. Jeesus on voittanut myös sen pimeyden, joka juuri nyt saattaa vallita sielujemme syvyydessä.
Hän voi tuoda sielumme haudanpimeyteen valon, joka poistaa kaiken pahan; niin elämän kuin kuoleman pelon.
Ilo on pääsiäisen viimeinen sana
Rakastetulta runoilijalta Anna-Maija Raittilalta on peräisin sana, joka kuvaa oivallisesti pääsiäistä. Tuo sana on juhlailo.
Kaiken kylmyyden, pimeyden, julmuuden ja pahuuden keskellä me tarvitsemme juhlailoa Ylösnousseen seurassa.
Juhla syntyy yksinkertaisista asioista: keskinäisestä jakamisesta, luottamuksesta, ystävyydestä ja yhteydestä.
Minä olen sen verran yksinkertainen, että saatan kokea tuon juhlailon välähdyksen aivan tavallisessa sunnuntain messussa. Kun yhdessä rukoilemme, laulamme ja hiljennymme sanan ja sakramentin äärellä, voin kokea juhlailoa Ylösnousseen läsnäolosta.
RIITTA HIRVONEN