Pitkä matka sairaan isän luo
”Olen onnellisessa asemassa, kun voin jakaa etäomaishoitajuuden”
Kerran kuussa, tavallisesti torstai-iltana töiden jälkeen, Sari Kronqvist starttaa auton kotipihassa Haukiputaalla. Edessä on 298 kilometrin matka isän luo.
Alkumatkasta Kronqvist kilauttaa usein veljelleen, äidilleen ja miehelleen, kuuntelee radiota ja laulaa iskelmiä.
Viimeiset sata kilometriä Kemijärvelle tien päällä on jo hiljaista. Ajatuksiin nousee, missä kunnossa yksin asuva isä mahtaa olla.
– Minulle menomatka on eräänlaista psyykkausta. Perillä odottaa tietty rooli: en enää ole tytär vaan omaishoitaja.
Diagnoosista
alkoi puhelinrumba
Jouko-isä oli juuri jäänyt työkyvyttömyyseläkkeelle nivelvaivojen takia kun hänellä 2010 todettiin Parkinsonin tauti.
– Se on hitaasti etenevä neurologinen sairaus, joka vaikuttaa elämänlaatuun kokonaisvaltaisesti, Kronqvist tietää.
Aluksi tuki isälle oli pikemminkin kanssaelämistä uudessa tilanteessa. Pian Sari alkoi veljensä kanssa kantaa vastuuta isän hoidosta, kuntoutumisesta ja asioidenhoidosta ylipäätään.
Osittain omaishoidon takia Kronqvist tekee 80-prosenttista työaikaa. Myös työaikajoustoa on tarvittu.
Asioita hoidetaan puhelimitse pitkin viikkoa kotihoitoon ja kotisairaanhoitajaan päin. Silloin tällöin puhelun saa sosiaalityöntekijä.
– Kerran piti soittaa perintätoimistoonkin. Isä ei kyennyt enää maksamaan laskuja netissä ja oli piilotellut karhulaskuja meiltä salatakseen toimintakykynsä heikkenemistä.
Kaikki palvelut
käytössä
Sisarukset soittavat isälle vuoropäivin ja soittojen välillä pikaviestittelevät keskenään.
Huoli isästä ei kokonaan katoa, vaikka käytössä on kaikki palvelut, joita asuinkunnasta on mahdollista saada: ruokapalvelu tuo ateriat, kotihoito annostelee lääkkeet ja lämmittää ruoat kolmesti päivässä. Kotisairaanhoitaja käy kerran kuussa.
Joulua lapsuuskodissa vuoropäivin viettäneet lapset havaitsivat isän kunnon romahtaneen.
– Isä oli kuin kuplassa omassa maailmassaan. Ensimmäistä kertaa isä ei tuntenut meitä lapsiaan.
– Selväksi tuli, että ei hän enää yksikseen kotona pärjää. Keväällä isällä on edessä lonkkaleikkaus ja muutto palvelukotiin.
Etäomaishoitaja
ei saa korvausta
Laki omaishoidon tuesta on ollut voimassa vuodesta 2006. Se ei kuitenkaan koske etäomaishoitajia.
Kronqvist uskoo, että jonakin päivänä heidätkin huomioidaan laissa. Jos ja kun etäomaishoitajuus julkisesti tunnustetaan, jonkin suuruinen korvauskin työstä määritellään.
Jo sitä ennen etäomaishoitajat pitäisi ottaa paremmin mukaan hoidon ja kuntoutuksen suunnitteluun.
Tuleville etäomaishoitajille Sarilla on muutama neuvo:
– Hanki tietoa, jotta tiedät vaatia kaiken omaiselle kuuluvan. Kysy ja kyseenalaista. Älä ota päätöksiä itsestäänselvyyksinä.
Yksinolo, vaikka hiihdellen, on keino pitää huolta omasta jaksamisesta. Myös mahdollisuus jakaa asioita pienentää taakkaa.
– Olen onnellisessa asemassa, kun pysyn jakamaan omaishoitajuuden veljeni kanssa ja kun puoliso ymmärtää: onhan hän itsekin kaukana asuvan vanhempansa hoitaja.
Voimavaroja itselleen Sari hakee nykyisin myös järjestötoiminnasta. Oulun seudun omaishoitajat ja läheiset -yhdistys on tarjonnut tietoa, virkistymisen paikkoja, uusia haasteitakin: Sari lupautui hiljattain pitämään blogia yhdistyksen nettisivuilla.
MINNA KOLISTAJA
Etäomaispuoti tekee etäomaishoitoa tunnetuksi
Oulun seudun omaishoitajat ja läheiset ry on edunvalvonta- ja tukijärjestö, joka tekee tunnetuksi etäomaishoivan käsitettä paikallisesti ja valtakunnallisesti.
Etäomaispuoti-hanke muun muassa vie etäomaishoivasta tietoa työelämään.
Yli 65 000 suomalaista hoitaa etänä läheistään, joka ei selviydy arjesta omatoimisesti. He mahdollistavat kotona asumisen hankkimalla palveluita, auttamalla rahaan ja sairaudenhoitoon liittyvissä asioissa, toimimalla asiointiapuna ja puolestapuhujina.
Raha-automaattiyhdistyksen rahoittama hanke jatkuu vuoden 2016 loppuun.
Lisätietoa etäomaishoivasta löytyy osoitteesta www.osol.fi.