Sanna Roukala kokee ensi lauantaina jotain aivan uudenlaista elämässään. Hän on mukana Hailuodon kirkossa esitettävässä Seitsemän naista ristillä -draamassa.
Näytteleminen ei ole Roukalalle tuttua. Hän lähti kuuden muun saarelaisnaisen mukana esitykseen, koska piti draaman tekstistä.
– Yllätyin, että uskaltauduin mukaan näyttelemään, Sanna Roukala toteaa.
Pääsiäislauantaina, 4. huhtikuuta kello 21 esitettävä Seitsemän naista ristillä kertoo elämän tummista väreistä, surusta, kärsimyksestä ja pelosta, mutta myös rakkaudesta ja toivosta.
Näytelmän käsikirjoituksen on tehnyt – saarelainen hänkin – Anne-Maria Haapala.
Roukalan roolihenkilö on lapsettomuudesta kärsivä 29-vuotias Marika. Marikan kanssakärsijöitä näytelmässä ovat muun muassa rintasyöpää sairastava Kaisa ja muistisairaan miehensä omaishoitaja Kirsi.
Sanna Roukala ihastelee draaman tärkeää viestiä surun moninaisuudesta.
– Surulla on monet kasvot. Surua voi olla myös, vaikka sitä ei näkyisi päällepäin lainkaan.
Roukala paljastaa, että draaman harjoituksissa on niin itketty kuin naurettu. Vaikka esitetyn roolihahmon kohtalo ei ole näyttelijän henkilökohtainen kokemus, yhteisiä elämän kipupisteitä tarinan naisten kanssa löytyy.
Käsikirjoittaja Anne-Maria Haapala kertoo, ettei Seitsemän naista ristillä ole vesper tai kirkkonäytelmä. Hän myöntää pohtivansa, pettyvätkö ne, jotka tulevat lauantaina kirkkoon katsomaan perinteistä pääsiäiskuvaelmaa.
– Kristillisyys on näytelmässä arjen luottamusta. Naiset haluavat surunsa ja kärsimyksensä keskellä kokea seuraavan päivän.
– Kertomusten henkilöiden puhuma kieli on arkista, vailla lainattuja lauseita Raamatusta.
Haapalan mukaan naisten tarinoiden kanssa esityksessä käyvät dialogia musiikki, Mateli Kuivalattaren itkuvirret ja Eino Leinon runoihin tehdyt laulut.
Näytelmän jälkeen on tarjolla iltateetä kirkolla ja keskustelumahdollisuus näyttelijöiden kanssa.
RIITTA HIRVONEN

Sonja Perkola laulaa Seitsemän naista ristillä -esityksessä Mateli Kuivalattaren itkuvirttä. Draaman muut muusikot ovat viulisti Sinikka Alaleppilampi ja kontrabasisti Ari Kivelä. Kuva: Anne-Maria Haapala
Tärkeää puhetta surusta
31.3.15