Rauhan Tervehdys etsi vastauksia kysymyksiin, jotka askarruttavat pääsiäisessä. Kysymyksiä tiedusteltiin muun muassa lehden Facebook-sivuilla.
Pääsiäinen oli jo ennen Kristusta
Oliko pääsiäistä ennen Kristuksen kuolemaa ja ylösnousemusta?
Kyllä, sillä jo Vanhassa testamentissa puhutaan ”Herran pääsiäisestä”.
Mitä pääsiäisen vietto sisälsi ennen sille annettua kristillistä merkitystä?
Juutalaisilla pääsiäinen eli pesah oli ja on juhla exoduksen eli Egyptin orjuudesta vapautumisen muistoksi. Hebreankielinen sana pesah merkitsee kulkea ohi. Tällä viitataan vitsaukseen, kun egyptiläiset eivät päästäneet israelilaisia lähtemään. Esikoispoikien surmavitsaus kulki ohi israelilaisten kodeista, kun nämä sivelivät ovensa uhrikaritsan verellä. Tämän jälkeen exodus toteutui.
Joulu on aina samaan aikaan. Miksi pääsiäistä vietetään joskus maaliskuussa ja joskus huhtikuussa?
Jeesuksen kuoleman tarkkaa ajankohtaa ei voida täysin selvittää. Todennäköisimmät päivät ovat 7.4. vuonna 30 tai 3.4. vuonna 33. Nikean kirkolliskokouksessa vuonna 325 sijoitettiin pääsiäinen kevätpäiväntasauksen jälkeisen täydenkuun jälkeiseksi sunnuntaiksi.
Nikean säännön mukaan pääsiäinen sattuu aikavälille 22.3.–25.4. Kaavaa on kuitenkin tarkennettu. 30.3.1845 Suomi vietti pääsiäistä ainoana maana maailmassa. Muualla se oli 23.3. tai 27.3. johtuen kalenterimuutoksista.
Opetuslapsissa yllättävä muutos
Onko historiantutkimus tai tiede pystynyt todistamaan, että Jeesuksen hauta oli tyhjä ja että hänet oli nähty elossa kuoleman jälkeen?
Tieteellistä todistusta tyhjästä haudasta ei ole. Mutta muutos, joka tapahtui Jeesuksen seuraajissa, on aina hämmästyttänyt ihmisiä. Jeesuksen oppilaiden vakuuttuneisuus tyhjästä haudasta ja ylösnousseen kohtaamisista saivat aikaan rohkean ja pelottoman kansanliikkeen.
Ihmiset todistivat Kristuksen ylösnousemuksesta, vaikka se tarkoitti uhkaa myös heitä kohtaan.
Mikä oli siis syy tähän seuraukseen? Jokin niin mullistava ja merkittävä kokemus, josta ei voinut vaieta.
Miksi Jeesuksen piti kuolla synnin sovittajana vielä niin väkivaltaisella tavalla ristillä?
Heprealaiskirje selittää Jeesuksen kuoleman suurena sovitusuhrina, joka korvasi kaikki aiemmat uhrit.
Verenvuodatus liittyy olennaisesti tähän – muuten uhri ei olisi täyttänyt lain vaatimuksia.
Miksi Jumala ei vain sopeudu maailmaan pahuuteen, katso vääryyksiä läpi sormien?
Jumalan ei tarvitse niellä vääryyksiä ja epäoikeudenmukaisuutta, kuten ihmisten. Jumala on vanhurskas, Jumala pitää kiinni oikeudenmukaisuudesta ja totuudesta.
Ei siksi, että hänen hipiänsä olisi herkkä, vaan koska hän puolustaa heikkoja ja sorrettuja tässä maailmassa.
Jumala ei siedä pahuutta. Väärät teot pitää sovittaa, vähempi ei riitä.
Puput ja ruohot sopivat kristillisyyteen
Mitä kirkko ajattelee noidista, pääsiäiskokon polttamisesta, pupuista ja rairuohosta?
Monenlaiset perinteet voivat elää rinnakkain. Rairuoho, munat tai puput eivät ole ristiriidassa kristinuskon pääsiäisperinteen kanssa. Ne kuvaavat uuden elämän ihmettä ja kevään tuloa. Manaamista ja noituutta on ollut myös Vanhassa testamentissa.
Noidat ja muut perinteet voivat olla lapsille tärkeitä. Mitäpä kirkko voi sanoa asioista, jotka tuottavat iloa lapsille.
Liittyykö pääsiäispyhiin kieltoja ja kehotuksia? Saako pitkäperjantaina esimerkiksi puistella mattoja?
Tamppaisinko mattoja kerrostalon pihalla, jos tietäisin, että samaan aikaan on jonkun asukkaan hautajaiset tai kuolinpäivä? Kirkko antaa mahdollisuuden käsitellä pitkäperjantaina kuolemaan liittyviä tunteita ja ajatuksia.
Oulun seurakunnissa pääsiäislauantaihin liittyy sellainen kielto, ettei silloin vihitä avioliittoon, siunata hautaan eikä kasteta lapsia. Sinä päivänä Jeesus on haudassa.
Missä pääsiäiskukko asustaa?
Erikoista on, että pääsiäisyönä munii kukko eikä kana. Lapset osaavat varmaan parhaiten vastata tähän kysymykseen.
Kysymyksiin vastasivat Oulunsalon seurakunnan kappalainen Minna Salmi, eksegetiikan professori
Lauri Thurèn Itä-Suomen yliopistosta, Tuiran seurakunnan kappalainen Lauri Kujala ja Raahen seurakunnan kappalainen Pekka Tuomikoski.
KOONNUT: RIITTA HIRVONEN ja HELI VÄYRYNEN