– Minustahan se oli kiinni, hopeahiuksinen Aatto Kuusniemi naurahtaa.
Hän muistelee aikaa 45 vuotta sitten, jolloin Oulun Palveleva puhelin aloitti toimintansa. Idea toiminnan aloittamiseen lähti Kuusniemeltä.
Kuusniemi toimi 1960-luvun lopussa Oulussa kirkon Perheasiain neuvottelukeskuksen johtajana. Etelä-Suomessa työmatkoilla käydessään hän kuuli hyviä kokemuksia Palvelevasta puhelimesta.
Vuonna 1964 Palvelevan puhelimen toiminta oli alkanut Helsingissä, ja muutamassa vuodessa puhelinpäivystys oli levinnyt Turkuun, Savonlinnaan ja Tampereelle.
Niinpä Kuusniemi päätti esittää tuomiorovasti Jorma Sipilälle ajatuksen toiminnan aloittamisesta Oulussakin.
– Muistan, että Sipilä epäili toiminnan olevan työlästä ja vaikea tehtävä.
Aatto Kuusniemi sai kuitenkin tuomiorovasti Sipilän vakuutettua perustelemalla, että toimintaa tulee pyörittämään iso ryhmä, joka koulutetaan tehtävään. Siten ei tulisi liikaa painolastia yhdelle ihmiselle.
Alussa oli neljän
päivystäjän rinki
Toiminnan alkaessa vuonna 1970 Oulussa päivystäjiä oli kuitenkin vain neljä. Kuusniemen lisäksi puhelimeen vastasivat vuorollaan perheneuvoja Saara Tuhkanen (silloin tyttönimellä Hentunen), psykologi Helga Makkonen ja tuomiokirkkoseurakunnassa pastorina toiminut Pentti Mervola.
Viime lauantaina juhlittiin Oulun Palvelevan puhelimen 45-vuotista taivalta. Juhlissa haastateltiin kolmea paikalla ollutta perustajajäsentä.
– Hauskaa oli, että meistä jokainen muisti alkuvaiheen vähän eri tavalla. Ajan myötä yksityiskohdat unohtuvat. Siitä sentään olimme yksimielisiä, että me olimme mukana alussa, Kuusniemi naurahtaa.
Paikallista toimintaa
yhdessä huoneessa
Vaikka kaikki neljä olivat sielunhoidon ja auttamisen ammattilaisia, Palvelevassa puhelimessa he olivat mukana vapaaehtoisina. Koko toiminta perustui silloin ja perustuu yhä vapaaehtoisuuteen.
Alussa toiminta myös oli paikallista.
– Ei ollut valtakunnallista numeroa, johon soittaa. Neuvottelimme numeron saamisesta silloisen Oulun Puhelimen kanssa.
Kun numero saatiin, neljä päivystäjää istui vuorollaan Perheasiain neuvottelukeskuksessa olevassa huoneessa puhelimen ääressä. Joukkoon etsittiin koko ajan lisää vapaaehtoisia.
Päivystäjäksi ei voinut ilmoittautua, vaan siihen kutsuttiin mukaan Kuusniemen sanoin ”empaattisiksi” tiedettyjä ihmisiä. Pian kasassa oli 30–40 päivystäjän rinki.
Puhelimessa on
helpompaa avautua
Vaikka Aatto Kuusniemi on ollut eläkkeellä jo parikymmentä vuotta ja hänen viimeisestä Palvelevan puhelimen päivystyksestään on vielä pidempi aika, hän tietää, että auttavassa puhelimessa palvellaan kuuntelemalla.
Kuusniemi ei muista kenenkään kysyneen häneltä neuvoa. Se sijaan hän muistaa soitoissa korostuneen erilaisten tunteiden, erityisesti häpeän käsittelyn.
– Soittaessa ihminen pystyy menemään syvälle omaan tunnemaailmaan. Tekniikka välissä antaa mahdollisuuden puhua syvällisemmin kuin kasvokkain. Häpeä avaa sielua aina lapsuuteen saakka.
Kuuntelijan on annettava soittajalle tilaa puhua ja purkaa ajatuksiaan.
– Se on sellaista aikuisuuteen ja persoonallisuuden eheyteen tukemista. Itsehoitoa ilman pillereitä, Kuusniemi summaa.
Sekin vaara on, että soittaja tulee riippuvaiseksi soitoista koettuaan, että ne ovat auttaneet. Soittajia kannustetaankin ottamaan vastuuta omasta elämästään.
Puhu tunteista,
älä vain tekemisistä
Olipa Palvelevan puhelimen päivystäjä ammattitaustaltaan mikä tahansa, hänen roolinsa on olla ihminen toiselle ihmiselle.
– Auttaminen on siinä mielessä jännä prosessi, että se tukee ihmisen psyykettä. Siinä ei menetä mitään, ainoastaan saa.
Kuusniemen mukaan ihmisten pitäisi puhua enemmän toisilleen. Ei vain kertoa siitä, mitä kaikkea on tehty, vaan miltä tuntuu.
– Puhuminen kaikissa muodoissaan on sitä perusihmisyyttä. Kielen avullahan me puramme iloja ja suruja.
ELSI SALOVAARA