Kotia siunaamaan
Oulun seurakunnissa kampanjoidaan kodin siunaamisen puolesta
Tuiran seurakuntapastori Helena Paalanne, miksi kodinsiunaus on nostettu esille juuri nyt?
Haluttiin nostaa esiin kirkollinen toimitus, jonka myötä ne seurakunnan jäsenet, joilla ei ole tiedossa perinteisiä suuria elämänkaaritapahtumia, voivat halutessaan juhlistaa sellaista elämänsä tärkeää ja pyhää asiaa kuin koti. Näin seurakunta voi liikkua seurakuntalaisen arjessa, vaikka suuri juhlia, kuten häitä ei ole vielä tulossa.
Minkälainen toimitus kodinsiunaus on?
Kodinsiunauksessa on ehkä kaksi virttä tai muuta musiikkia. Toimitukseen kuuluu papin puhe, esirukoukset ja itse kohokohta eli kodin siunaaminen Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Pyhä sanoittamaton tuodaan läsnä olevaksi tilaisuuteen. Kun olemme uudessa kodissa, pyydämme, että tässäkin elämäntilanteessa Jumala olisi läsnä kodissamme. Koti on ihmiselle pyhä paikka.
Kuinka pitkä kodinsiunauksen kaava on?
Toimitus kestää papin puheesta riippuen noin 15 minuuttia.
Keneen tulee ottaa yhteyttä, jos haluaa kodinsiunauksen?
Seurakuntaan. Jos on mielessä tietty pappi tai muu seurakunnan työntekijä siunausta toimittamaan, heihin voi ottaa suoraan yhteyttä.
Täytyykö olla kirkon jäsen, jotta saisi haluaa kodinsiunauksen?
Kodin siunaaminen voidaan toimittaa myös kirkkoon kuulumattoman kodissa.
Saavatko myös avo- tai homoliitoissa elävät kodinsiunauksen?
Kyllä.
Kuinka virallinen tilaisuus on, eli pitääkö vaikkapa leipoa kymmentä eri lajia?
Jokainen saa itse päättää, kuinka virallinen tai epävirallinen tilaisuus on. Tilaisuus voi olla hyvinkin epävirallinen.
Kodin siunaamisen kirkollinen kaava antaa myös paljon liikkumatilaa.
Varjeltuuko koti esimerkiksi avioerolta tai sairauksilta?
Ei. Ihminen ei varjellu kärsimykseltä. Siunaus on jotain muuta. Se ei ole maaginen suoja, vaan siunauksella tuodaan Jumalan eteen koko elämä, koti, siinä asuvat ihmiset, vieraat ja kaikki kohtaamiset. Siunauksella pyydetään Jumalan läsnäoloa.
Maailmassa ei ole sellaisia poppakonsteja, joilla voitaisiin ajaa ikävyydet pois.
Häädetäänkö siunauksella kummitukset pois nurkista?
Ei. Siunaus ei ole eksorkismia eli manausta. Ymmärrän, että kansan tajunnassa elää tietynlainen maaginenkin juonne.
Harrastetaanhan katolisessa kirkossa edelleenkin eksorkismia, mutta meidän kirkossamme ei.
Missä elämänvaiheessa kodinsiunausta useimmiten pyydetään?
Valtaosa toimittamistani kodinsiunauksista on tapahtunut kasteen yhteydessä. On muutettu uuteen kotiin, vauva on tullut, ja kun pappi muutenkin tulee tilaisuuteen, siunataan samalla kotikin.
Säilyykö siunaus kodissa, jos asukkaat muuttavat pois? Onko siunattu koti asuntokaupassa myyntivaltti?
Siunaus kulkee ihmisten mukana. Siunaus toimii meidän suhteissamme eikä hunnun lailla verhoa jonkin rakennuksen.
Maksaako kodinsiunaaminen?
Ei.
PEKKA HELIN