Miten käy kirkon sote-uudistuksen?

29.4.15

Kirkolliskokous päättää ensi viikolla seurakuntien rakenneuudistuksesta.
   Esityksen mukaan kaikki seurakunnat kuuluisivat tulevaisuudessa seurakuntayhtymiin.
   Uudistus tuo väistämättä mieleen toisen valtakunnallisen jättihankkeen, sote-uudistuksen, jonka tavoitteena oli turvata kaikille ihmisille yhdenvertaiset, asiakaslähtöiset ja laadukkaat sosiaali- ja terveyspalvelut koko maassa.
   Tällä hetkellä palveluiden saatavuus riippuu liiaksi siitä, missä kunnassa ihminen sattuu asumaan.
   Valitettavasti hyvä yritys oikeaan suuntaan kariutui eduskunnassa ja uudistuksen jatkovalmistelu siirtyi seuraavalle hallituskaudelle.
   Siitä ei päästä mihinkään, että sote-uudistusta tarvitaan yhä. Ongelmat eivät ratkea sillä, että asiat säilyvät ennallaan. Jos jokin asia ei toimi, se pitää korjata. Muuten se rapistuu entisestään.
   Sekä sosiaali- ja terveydenhuollossa että kirkossa on yksi yhteinen ongelma: miten rahat riittävät tulevaisuudessa?
   Eivät ne riitäkään, jos toimintoja ei tehosteta eikä uudisteta. Välttämättömät palvelut pitää turvata joka tapauksessa.
   Seurakuntien rakenneuudistusta perustellaan kirkon toimintaympäristössä tapahtuneilla muutoksilla, kuten seurakuntien taloustilanteella.
   Ajatuksena on, että yhtymät pystyisivät suurempina yksikköinä hoitamaan tietyt toiminnot tehokkaammin ja taloudellisemmin kuin yksittäiset pienet seurakunnat.
   Ajatus kuulostaa loogiselta, mutta esimerkiksi yksi Oulun hiippakunnan kirkolliskokousedustajista, Kiimingin kirkkoherra Pauli Niemelä aikoo äänestää esitystä vastaan.
   Hän perustelee näkemystään tämän lehden haastattelussa sivulla 7.

HELI VÄYRYNEN

Artikkeli on osa lehteä 17/2015