Oma elämä näyttämölle
Tarinateatterissa ihmiset jakoivat ujostelematta kokemuksiaan ja tunteitaan
Kuinka moni teistä tunnistaa itsessään Raamatun Martan, joka hyörii ja touhuaa huolehtien siitä, että muilla on kaikki hyvin?
Oulun Maikkulan kappelissa alkaa nousta käsiä: minä olen samanlainen kuin Martta, niin minäkin, minä myös.
Kysymyksen Martta-ihmisistä esittää oululaisen Routaraja-tarinateatterin ohjaaja Mervi Vainio.
Martalla on aina ruoka
ja petivaatteet valmiina
Yksi paikalla oleva ”Martta” kertoo, kuinka isotöisesti hän huushollaa kotiaan, kun lapset ilmoittavat tulevansa käymään. Vaikka etukäteen ei ole tietoa, jäävätkö vieraat yön yli kylään, ”Martta” haluaa valmistautua siihenkin kokkaamalla ruokaa ja hakemalla patjat ja tyynyt valmiiksi lähettyville.
Uutteran isoäidin kertomuksesta Routarajan näyttelijät synnyttävät esityksen, joka yhtä lailla naurattaa kuin panee miettimään, selviäisikö ”Martta” jälkikasvunsa vierailusta vähemmälläkin huolehtimisella.
Kun ”Martta” ei ole enää tyttönen, tahtovat kyläilyt viedä voimia, vaikka yhdessä onkin mukava olla.
Tarinateatteri on
ihmisyyden jakamista
Tarinateatteri innostaa Maikkulan kappelissa toisilleen vieraita ihmisiä kertomaan tarinoita – kohtaloita ja kokemuksia – omasta elämästään tarinateatterilaisten käytettäväksi.
Mervi Vainio luottaa siihen, että ihmisillä on tarve tarinoiden kertomiseen ja kuulemiseen. Ihminen on tarinallinen olento, hän uskoo.
– Kertojana oleminen tarkoittaa parhaimmillaan elämänsä katsomista hieman etäältä, yleisöstä käsin, mikä saattaa synnyttää uusia näkökulmia asioihin, joita on halunnut jakaa muiden kanssa.
– Jakaminen voi olla hyvin elähdyttävä kokemus.
Vainio on huomannut, että ihmisissä on enemmän samanlaisuuksia kuin erilaisuutta jokaisen tarinan ainutlaatuisuudesta huolimatta. Tarinateatteriin kuuluvatkin helpottuneet huokaukset: Ai, muillakin on tuollaista.
Huumori kuuluu
välillä asiaan
Vaikka tarinateatteri on paljolti elämän tutkimista, sitä ei tehdä aina syvyyksiä kyntäen.
– Huumoriakin on usein mukana, Vainio tietää.
Hän painottaa, ettei tarinateatteri ole terapiamuoto, vaikka sen vaikutus voikin olla terapeuttinen, hyvää tekevä.
Tarinateatterissa on tärkeää koulutettu ohjaaja. Mervi Vainio on ohjannut Routarajaa kolmisen vuotta. Sitä ennen hän toimi ryhmässä näyttelijänä.
Seurakunnassa Routaraja on esiintynyt aiemmin vain kerran.
– Tarinateatteri sopii mielikuvissani kirkkoon. Näen, että kirkko on parhaimmillaan silloin, kun ihminen tulee siellä tarinansa kanssa vastaanotetuksi avosylin ja arvostaen.
Vainio suunnittelee mielessään tarinakirkkoa, jumalanpalvelusta. Hän pohtii, olisiko mahdollista, että saarnassa hyödynnettäisiin tarinateatteria.
Helsingissä toimii Pyhä Solmu -niminen tarinateatteriryhmä, jonka kaikki näyttelijät ovat kirkon työntekijöitä. Helsingissä tarinateatteria on hyödynnetty esimerkiksi seurakunnan vankilavierailuilla ja työssä mielenterveysasiakkaiden kanssa.
RIITTA HIRVONEN