Lähetystyöntekijä Kirsti Kirjavainen toivoo, ettei Nepal unohdu suomalaisilta siinä vaiheessa, kun hätäapu on saatu käyntiin ja uutiset lakkaavat päivittämistä uusia uhrilukuja.
Kolme vuosikymmentä Nepalissa Suomen Lähetysseuran lähetystyöntekijänä työskennellyt Kirjavainen kertoo, että yksi maailman köyhimmistä valtioista tarvitsee toipuakseen uskollisia, pitkäjänteisiä tukijoita.
Kirjavaisen mukaan hänestä itsestäkin tuntuu tällä hetkellä siltä, että Nepaliin pitäisi lähteä saman tien. Kirjavaisen matka paikan päälle alkanee muutaman kuukauden perästä.
– Nepalia pitää auttaa nyt ja myöhemmin. Esimerkiksi Suomen Lähetysseura auttaa järistyksen tuhoamia kyliä rakentamaan kouluja, sairaaloita ja vesijärjestelmiä uusiksi, Nepal-tuntija arvioi.
– Jälleenrakentamisen eteneminen tuo kovia kokeneeseen maahan kipeästi kaivattua toivoa ja elämänhalua.
Tutut kumppanit
auttamistyössä
Kirsti Kirjavainen kertoo, että Suomen Lähetysseura auttaa järistyksen uhreja sille entuudestaan tuttujen paikallisten kumppaneiden avulla. Lähetysseuran työ alkoi maassa vuonna 1978.
Kirjavaisen mukaan isot, järjestäytyneet avustusjärjestöt ovat turvallinen tapa auttaa, sillä niillä toiminnan raportointi on avointa – periaatteessa kaikkien seurattavissa, kuten Lähetysseurassa.
Vaikka moni on jo ennättänyt tekemään lahjoituksensa Nepalin hyväksi, toisille maa Kiinan ja Intian välissä on liian kaukainen, jotta hätä synnyttäisi auttamishalua.
Kirjavaisen mielestä kristityllä ei ole kahden kerroksen lähimmäisiä.
– Kristitty auttaa niitä, joiden hätä on suurin riippumatta kenenkään asuinpaikasta. Auttaminen on inhimillistä ja vastavuoroista: me suomalaisetkin olemme saaneet muilta apua.
Kirjavaisen mukaan auttamisessa ei ole olennaista puhua lahjoitusten summista.
– Jokainen auttaa sen verran kuin pystyy, hän sanoo.
RIITTA HIRVONEN