Sydämen uumenista
Tein sen! Osallistuin viime viikolla parivuotisen saarnakoulutuksen viimeiseen osioon kirkon koulutuskeskuksessa Järvenpäässä. Sairaala-ajan kuntoutuksessa yhtenä tavoitteenani oli päästä kurssille.
Se, että olin siellä mukana, osoitti unelmien olevan saavutettavissa. Kyyneleet valuivat kysyttäessä, miten menee, mitä on tapahtunut edellisen osion jälkeen.
Jännitin kovasti, kuinka jaksan paripäiväisen koulutusjakson, miten paljon jalkaa alkaa särkeä, entäs jos en pärjääkään. Onneksi pelko oli turhaa, kaikki sujui hyvin. Minua autettiin.
Koulutuskeskuksen pihassa kukkii kirsikkapuu ja kukat nousevat mullasta. Pitkän talven jälkeen on vihdoin lisääntyvää valoa ja lämpenevää raitista ilmaa. Eräässä virressä sanoitetaan hyvin: ”Jumala hyvyydellään herättää syvyydet. Roudasta havahtuvat silmut ja siemenet.” Olen toiveikas uusien haasteiden edessä, etteenpäin elävän mieli. Elämä sittenkin voittaa!
Kotiuttamisesta on kohta puolitoista kuukautta. Tehokuntoutuksen tarkoituksena on saada minut sellaiseen kuntoon, että pärjään arjessa ja juhlassa, työssä ja kotona. Vaikka olenkin luonteeltani välillä malttamaton, tiedän tien olevan pitkä, tuskainen ja hankala.
Olen kokenut syvästi miten minusta pidetään hyvää huolta. Olen tuntenut ja kokenut huolenpitoa, lähimmäisten rakkauden ja Jumalan rakkauden. En ole koskaan yksin, en milloinkaan yksin! Rukoukset kannattelevat!
Palaan työelämään hiljalleen. Odotan kaikkea innolla. Kuljen vielä kuitenkin kyynärsauvoilla. Monet kysymykset kummittelevat mielessä; miten työssä onnistuu, mitkä ovat pahimmat vaarat ja vaikeudet? Nykytilanne vaatii sopeutumista kaikilta osapuolilta.
JUHA VÄHÄKANGAS