Polunpolkijat muuttavat syksyllä

23.5.15

Polunpolkijat muuttavat syksyllä

Lippukunnassa jatkaa ainakin yhdeksän ryhmää

Lippu nousee salkoon seurakuntatalon pihassa. Pateniemen Polunpolkijoiden lippukunta on kokoontunut viettämään kevätjuhlaa viimeistä kertaa tutulla paikalla.
   – Lippukunta perustettiin aikanaan, jotta alueen lapsilla olisi harrastusmahdollisuuksia lähellä kotia. Alusta alkaen olemme kokoontuneet täällä, kertoo Pateniemen Polunpolkijoiden perustaja Sisko Hakalin.
   Tuolloin elettiin vuotta 1978. Hakalinin lapset olivat 7- ja 10-vuotiaita. Oma koti oli rakennettu kirkon naapuriin.
   – En ollut itse ollut päivääkään partiossa, joten kantapään kautta piti kaikki oppia, hän kertoo.
   Suuri kiitos Hakalinin mukaan kuuluu seurakuntien partiotyöntekijä Veikko Pehkoselle ja nuorisotyöntekijä Lauri Issakaiselle, joilta saatiin suuri tuki perustamisessa. Alkuinnostus kaikilla oli suuri, niin alueen asukkailla kuin perustajillakin.
   Hakalinin kanssa samalla kadulla aiemmin asuneet Tomi ja Mervi Hillukkala ovat tulleet mukaan Polunpolkijoihin, kun vanhimmat lapset Lauri ja Martta menivät sudenpentuihin.
   – Kuopuksemme Venla oli kaksivuotias ollessaan ensimmäisen kerran partioleirillä, ja siitä on pian neljä vuotta, he muistelevat.
   Vanhemmat lähtevät usein mukaan leireille, vaikka eivät sen kummemmin partiota harrastaisikaan. Hillukkalat ovat kuitenkin innostuneet mukaan, ja molemmat ovat toimineet ryhmänvetäjinä.
   Lippukunnanjohtaja Outi Visuri toivottaa kirkkosalissa kaikki juhlijat tervetulleeksi. Koska seurakuntatalo on määrätty purettavaksi, hän tietää, että osallistujia kiinnostaa tulevaisuus.
  – Se on varmaa, että partiotoiminta ei lopu, Visuri lupaa.
   Uusi partiokolo joudutaan kuitenkin etsimään. Lippukunnanjohtaja muistuttaa kolon olevan muutakin kuin kokoontumispaikka.
   – Kolo siirtää partion arvopohjaa eteenpäin. Siellä ovat omat huonekalut ja liput sekä symboliikka seinillä.
   Visuri on iloinen, että lippukunnan taustayhteisö, Tuiran seurakunta, on luvannut lippukunnalle tilaa Palokan seurakuntakeskuksesta.
   Lippukunnan toiminta on viime vuosina kasvanut, mikä tuo kuitenkin haasteita: jokaiselle ryhmälle olisi löydyttävä uusi kokoontumistila.
   – Uskomme, että asiat saadaan rullaamaan syksyllä, kun toiminta taas alkaa. Ehkä se puuttuva partiokolokin löytyy jossain vaiheessa.

ELSI SALOVAARA

Katso kuvakansio juhlasta www.facebook.com/rauhantervehdys.
Lisätietoa lippukunnasta www.pateniemenpolunpolkijat.net.

MItä partio tuo sinulle mieleen? Oletko kenties osallistunut vuosien varrella Polunpolkijoiden toimintaan? Haluaisitko sinä vuokrata lippukunnalle kolon? Anna jutusta palautetta jutusta täällä