Baritoni Aarne Pelkonen on kehittynyt jo maailmanluokan tekijäksi ja voittanut monia laulukilpailuja.

Avajaiskonsertin monipuolinen kattaus

3.6.15

Muhoksen musiikkipäivien avajaiskonsertissa eletään 1800-luvun romanttisissa tunnelmissa niin saksalaisen, ranskalaisen kuin myös suomalaisen musiikin äärellä. Konsertissa on tarjolla sekä solistista huippuosaamista että kamarimuusikoiden hienoa yhteispeliä.
   Jean Sibelius aloitti romantiikan parissa. Hän löysi jo varhain oman sibeliaanisen ilmaisunsa, jonka hän säilytti läpi taistelujen ja kokeilujen.
   ”Mitä sinä, ihana Ego, kirjoittanetkin, älä uhraa tätä lämpöä säteilevää, elämää antavaa, elävää, joka on musiikkisi ydin. Suurempaa sinusta ei tule sillä, että lyöt muut laudalta…ei siis mitään kilpajuoksua!”
   Näin kirjoitti Sibelius päiväkirjaansa vuonna 1912 pohtiessaan musiikkiaan aikansa hyvinkin radikaalien uudistuspyrkimysten keskellä. Kerta toisensa jälkeen hän päätti kuunnella vain ja ainoastaan sydämensä ääntä ja tehdä omanlaistaan musiikkia.
   Ja hyvin kävi, Sibeliuksen musiikin tunnistaa ja erottaa kaikesta muusta. Tämä jos mikä on suuren säveltäjän ominaisuus. Avauskonsertin lopussa saamme heittäytyä Sibeliuksen maailmaan hänen rakastetuimpien laulujensa myötä.

”Virsi on perinnettä,
arkea ja suurta juhlaa”

Nämä sanat löytyvät 2013 julkaistun virsilevyn etusivulta. Torstain Virsi-ilta pohjautuu levyn materiaaliin.
   Esiintymässä on aikamme nuoria suomalaisia muusikoita: baritoni Aarne Pelkonen on kehittynyt jo maailmanluokan tekijäksi voitettuaan monia laulukilpailuja. Aarne Pelkonen on tehnyt yhteistyötä Muhoksen musiikkipäivien johtajan Kaisa Rannan kanssa, joten saamme nyt nauttia hänen laulutaiteestaan Muhoksella. Pianisti Juho Alakärppä on pohjoisen poikia Simosta. Myös hän on opiskellut ja esiintynyt ahkerasti pitkin Eurooppaa ja opettaa esiintymisten ohessa Metropolia Ammattikorkeakoulussa Helsingissä. Lauri Sallinen soittaa konsertissa klarinettia.
   Virsikirja on yhdenlainen aarreaitta. Siihen on tiivistynyt vuosisatojen hienoimpia tekstejä ja säveliä, jotka kertovat ihmisen kokemuksesta iäisyyden äärellä.
   Olemme kuulleet viime vuosina virsiä sinfoniaorkesterille sovitettuna, popparien esittämänä, jazz-sovituksina jne. Aina ne sykähdyttävät.
   Nyt kuulemme tuttuja, rakkaita virsiämme lied-versioina. Tämä laulutapa sopiikin niihin erityisen hyvin.
   Kun laulamme virttä, olemme yksin iäisyyden äärellä. Samoin ovat pianisti ja laulaja yleisönsä edessä yksin ja paljaina ilman orkesterin taustatukea. Tästä syntyy tavallista herkkävireisempi kohtaaminen.

Marja-Kaisa Heikkinen

Anna palautetta täällä

Muhoksen musiikkipäivien ohjelmistoa

Keskiviikkona 10.6.

Muhoksen Musiikkipäivien
Avajaiskonsertti

& Tiekirkon avajaiset
Muhoksen kirkossa klo 19
”Lempeää loistetta”
Kaisa Ranta, sopraano,
Outi Rahko, piano
Jukka Harju, käyrätorvi,
Reeta Maalismaa, viulu
& Johanna Kiviharju, huilu
Sibeliuksen lauluja ja kamari-
musiikkia eri kokoonpanoille
15 € / 12 €

torstaina 11.6.

Lounastuokiokonsertti
Koivu ja Tähti -kulttuuri-
keskuksen aulassa klo 12–12.30
Vapaaehtoinen
ohjelmamaksu 5 €

Virsi
Muhoksen kirkossa klo 19
Aarne Pelkonen, baritoni,
Juho Alakärppä, piano
ja Lauri Sallinen, klarinetti
15 € / 12 €

perjantaina 12.6.

Lounastuokiokonsertti
Koivu ja Tähti -kulttuuri-
keskuksen aulassa klo 12–12.30
Vapaaehtoinen
ohjelmamaksu 5 €

Dallapé & Juha Hostikka
Koivu ja Tähti -kulttuuri-
keskuksen salissa klo 19
viihdekonsertti
Kaikki liput 20 €

lauantaina 13.6.

Lounastuokiokonsertti
Koivu ja Tähti -kulttuuri-
keskuksen aulassa klo 12–12.30
Vapaaehtoinen
ohjelmamaksu 5 €

Koko Perheen Musiikkimessu
Muhoksen kirkossa klo 20
mukana Kiimingin
nuorisokuoro ja
tapahtuman taiteilijoita