Laura Riikola ja Iina Jaakkola pääsevät ihastelemaan näyttelyä työnsä ohessa.Kuva: Elsi Salovaara

Haikeaa, muttei surullista

17.6.15

Cafe Kryptan kesätyöntekijät Laura Riikola ja Iina Jaakkola ovat tutustuneet työn ohessa näyttelyn kuviin ja tarinoihin.
   Itseään koskettavimmaksi molemmat nimeävät Maria Olsbon ajatuksen, jossa 92-vuotias muistelee, kuinka parasta aikaa elämässä oli nuoruus, kun ”oli vielä jalat irti maasta”.
   Nuoret naiset eivät ole juuri miettineet omaa vanhuuttaan. Näyttelyn tarinat ovat heidän mielestään haikeita, mutta eivät surumielisiä.
   – Kaikki kuvatut tuntuvat osaavan nauttivan elämästä, vaikka asuvatkin yksin.
   Kryptassa kesätyöntekijät  ovat päässeet juttusille myös iäkkäämpien asiakkaiden kanssa. Juttua riittää varsinkin matkoista ja mukavista tekemisistä. 
   – Tänne vaan kaikki kahville, krypta on avoinna joka arkipäivä! he vinkkaavat.

ELSI SALOVAARA