Hei, olen uusi naapurinne muualta
Monikulttuurisuus ravistelee suomalaisten käsitystä hyvästä naapuruudesta
Japanilainen Yuka Kato muutti Suomeen parisen vuotta sitten. Ouluun tullessaan hän alkoi tervehtiä uusia naapureitaan reippaasti kotimaassaan opitulla tavalla. Yuka Kato olisi tahtonut myös viedä japanilaiseen perinteen mukaan lähimmille naapureilleen pienen lahjan tervehdykseksi.
– Myös Tokion kaltaisessa suurkaupungissa eikä vain maaseudulla on säilynyt tapa muistaa uusia naapureita lahjalla, hän kertoo.
Yuka Katon suomalaispuoliso empi idean onnistumista. Olisiko sittenkin viisaampaa antaa olla naapureiden omassa rauhassa? Voisiko lahjan vieminen pikemminkin hätkäyttää kuin tehdä iloiseksi?
Yuka Kato ymmärsi aika pian, mitä puoliso tarkoitti: useimmille suomalaisille riittää hyvän päivän tuttuus ja sopiva etäisyys naapureihin.
Hymyilemisestä naapureilleen Kato ei ole luopunut, vaikka tietää jo hyvin, että naapuruussuhteet Suomessa ovat usein etäisempiä kuin Japanissa.
Välillä hymyyn
vastattiin kirosanalla
Suomessa kolme vuotta asunut, Kongon tasavallasta kotoisin oleva Tresor Manangou on oppinut Yuka Katon tavoin, että hyvät naapuruussuhteet saattavat Suomessa tarkoittaa eri asioita kuin naapuruus hänen kotimaassaan.
Manangou kertoo käyneensä tervehtimässä naapurinsa ovelta ovelle muuttaessaan Ouluun. Vastaanotto vaihteli tylyydestä ja kirosanoista hämilliseen hymyyn.
– Onneksi talossamme oli yksi ihminen, joka itse koputteli silloin tällöin ovelleni ja kysyi, tarvitsenko esimerkiksi astioita. Se tuntui mukavalta, ja sellaiseen olin tottunut Kongossa.
Tresor Manangou kuvailee ystävällisesti suomalaista ja kongolaista naapuruutta ”eri planeetoilta oleviksi”.
Manangoun kotimaassa ystävät ja naapurit ovat eräänlaista kolmatta perhettä vanhempien ja sisarusten sekä isovanhempien lisäksi.
Pojat etsivät kavereita
naapureissa kiertäen
Yuka Kato ja Tresor Manangou ovat vierailemassa Oulun Myllyojalla asuvan Anni Rekilän kotona. Kolmikkoa yhdistää se, että he osallistuvat Oulun Diakonissalaitoksen ODL:n vapaaehtoistoimintaan.
Anni ja Janne Rekilä muuttivat Myllyojalle vain muutama kuukausi sitten, ja erityisesti Anni kaipaa kotiäitinä tuttavuuksia lähialueelta. Myös lapset halusivat muuton jälkeen itselleen uusia kavereita leikkeihin.
– Kohta muuttomme jälkeen perheemme pikkupojat kävivät soittelemassa viereisten talojen ovikelloja kysyäkseen, asuuko missään muita lapsia, Anni Rekilä kertoo vierailleen.
Saadakseen itselleen ja perheelleen tuttavia uudelta asuinalueeltaan Anni Rekilä lähti keväällä mukaan ODL:n Oulun Nappi Naapuri -kisaan, jonka avulla pyritään lisäämään naapurustojen kanssakäymistä kaupungissa. Kisassa kannustetaan muun muassa järjestämään naapurustotapahtumia. Parhaille oivalluksille on luvassa jopa sponsorirahaa.
Ensimmäinen tervehtijä
kannattaa olla itse
Yuka Katolle ja Tresor Manangoulle Anni Rekilä sanoo omasta kokemuksesta, että naapureiden tervehtimisessä Suomessa kannattaa olla itse aloitteellinen.
– Meillä pitäisi olla vähän enemmän valmiutta ja avoimuutta avata kotimme ovet naapureille, hän harmittelee monien suomalaisten jähmeyttä.
Anni Rekilä kertoo vierailleen myös hyviä kokemuksia naapuruudesta. Kun heidän perheellään oli entisessä kodissa kannettavana painava pesukone kerrostalon ylempiin kerroksiin, naapurit tulivat hätiin apua pyydettäessä.
Apua on siis vain rohkeasti uskallettava kysyä, hän toteaa.
Myös Tresor Manangou suunnittelee pyytävänsä naapureiltaan reilusti apua, kun sitä tarvitsee.
– Nyt voin tehdä kysymykseni jo suomen kielellä.
Avuliaat naapurit tuovat
tunteen turvallisuudesta
Anni Rekilälle tutustuminen naapureiden kanssa merkitsisi mahdollista äitien yhteistä kävelylenkkiä ja lasten pallopelejä, mutta myös turvallisuuden tunteen lisääntymistä.
Rekilä pohtii, mitä hän tekisi, jos joutuisi lähtemään esimerkiksi yllättäen sairaalaan perheen vauvan kanssa. Pitäisikö muutkin lapset ottaa mukaan, vai voisiko naapuri tulla avuksi hätätilanteessa?
– Kun tietää saavansa naapureiltaan apua tarpeen tullen, tuntee olonsa turvalliseksi, hän sanoo.
Monissa kerrostaloissa on nykyisin pihagrilli. Kolmikko Myllyojalla pohtii, mitä heille viestii se, jos grillillä on jo muita: onko paikka silloin varattu vai voisiko samoille tulille mahtua samanaikaisesti muitakin?
Anni Rekilä arvelee monen suomalaisen tulkitsevan asiaa – ehkä valitettavasti – niin, että grillille voi mennä vasta sitten, kun toiset ovat sieltä lähteneet.
Suomalaista pitää ensin
lämmitellä jutustelemaan
Tutustumista naapureihinsa Manangou aikoo jatkaa sitkeästi myös siinä kerrostalossa, jossa hän asuu nykyisin. Manangoun mukaan suomalaisissa on aimo annos ystävällisyyttä myös tuntemattomia ihmisiä kohtaan.
Hän puhuu vertauskuvallisesti pienestä liekistä suomalaisten sisällä, joka pitäisi osata puhaltaa hehkuun.
– Perunat ovat vedessä, mutta vesi pitäisi saada kiehumaan, Tresor Manangou sanoo vertauksensa.
– Minulla meni vuosi aikaa, että ymmärsin, miten puhumisen saa alkuun Suomessa. Jos haluan aloittaa pihalla keskustelun naapurin miehen kanssa, ryhdyn juttelemaan ja kyselemään esimerkiksi hänen autostaan.
– Olisi aina hyödyllistä tajuta ensin se, mistä tuo ihminen on kiinnostunut ja aloittaa juttelu siitä.
Naapureiden ilo
on yhteinen ilo
Yuka Kato harmittelee sitä, että hän ei tiedä Suomessa edes naapureittensa lasten nimiä. Japanissa hän on tottunut siihen, että kaikki kutsuvat naapureiden lapsia heidän nimillään.
– Kun naapurin perheeseen syntyi lapsi, tapana oli viedä heille eräänlainen erikoisherkku, onnen lahja.
Katon mukaan huomion tarkoitus on halu jakaa onnelliset, iloiset uutiset.
Yuka Kato kertoo saaneensa ystäviltään kannustusta sille, että hän säilyttäisi Oulussa kotimaansa viehättävät perinteet.
– He sanovat, että jonkun pitäisi aloittaa myös täällä uusia tapoja, jotka saattaisivat levitä naapureiden kesken.
Myös Kongon Brazzavillessä, Tresor Manangoun entisessä kotikaupungissa, uusi lapsi oli naapureiden yhteinen ilonaihe. Myös surua jaettiin naapureiden kanssa, eikä surevaa jätetty yksin, hän kertoo.
RIITTA HIRVONEN