Ketkä jakavat hätää?

3.6.15

Pian viimeviikkoisen hallitusohjelman julkaisemisen jälkeen media selvitti, mihin ihmisryhmiin säästöt vaikuttavat eniten. Häviäjiä ovat tämänhetkisen arvion mukaan esimerkiksi lapsiperheet ja muut yhteiskunnan palveluja paljon käyttävät sekä eläkeläiset.
   Ainakin sosiaalipuolen ammattilaiset kyselevät parhaillaan, onko Suomi muuttumassa päättäjien ratkaisujen myötä pohjoismaisesta hyvinvointivaltiosta yhteiskunnaksi, jossa vastuu heikompien selviämisestä siirtyy aiempaa enemmän perheille sekä lähi- ja paikallisyhteisöille, kuten järjestöille, seurakunnille ja naapurustoille.
   Ihmisten tasapuolista kohtelua perääville tällaiset virtaukset ovat pelästyttäviä. Yhteisöllinen huolenpito voi kuulostaa jopa kauniilta, mutta esimerkiksi useilla kirkon diakoniatyön asiakkailla ei ole tukenaan sellaista yhteisöä, jolla olisi edellytyksiä läheisensä riittävään huolenpitoon.
   Kun juuri sovittujen leikkauksien summa on useita miljardeja, on selvä, että jollakin tapaa viime viikkojen ratkaisut koskettavat myös kirkkoa.
   1990-luvun lamassa kirkko pystyi reagoimaan ihmisten hätään tavalla, joka toi helpotusta monen kansalaisen arkeen. Nopeaa muuntautumiskykyä saatetaan tarvita myös lähivuosina.
   Reagointia ihmisten hätään ei voi jättää diakoniatyöntekijöille. Siksi on kysyttävä, mikä on se diakoniayhteisö, jonka kanssa kansalainen voi jakaa pahaa oloaan.
   Kuuluisivatko siihen myös sinä, minä ja kaikki kirkon jäsenet?
   Jos säästöpäätökset ajavat yhä useampia turvautumaan diakonian tukeen, kirkossa on mietittävä sitäkin, miten kohtaamisissa vähenisi avun yhdensuuntaisuus.
   Jokaisen ihmisen olisi halutessaan voitava tuntea, että hän ei ole vain avun kohde, vaan myös aktiivinen osallistuja hyvän lisäämisessä elämässä.

Riitta Hirvonen