Kiireetön somehitti

3.6.15

”Yleensä keitän siinä oitis kahvit, katan pöydän ja sitten hörpitään kahvia, syödään keksiä, rupatellaan viikon tapahtumista, säästä ja kaikesta mahdollisesta.”

Näin mutkattomasti kuvailee Petteri Poukka viikoittaisia vierailujaan palvelukodissa asuvan ja itsensä yksinäiseksi kokevan Kyöstin luona.
   Vapaaehtoistoiminnan merkityksestä kertova elämänläheinen blogikirjoitus on noussut pienimuotoiseksi somehitiksi.
   Kirjoitus on kirkon näkökulmasta mielenkiintoinen, sillä 33-vuotias kirjoittaja kuuluu siihen kirkkoon kuulumattomien nuorten aikuisten ikäryhmään, jonka tavoittaminen on seurakunnille suuri haaste.
   Poukka toimii vapaaehtoisena kuitenkin juuri kotikaupunkinsa seurakunnan kautta.
   Esimerkki osoittaa, kuinka monipuolinen vapaaehtoistoiminta voi tulevaisuudessa olla kirkolle yksi parhaimmista nuorten aikuisten tavoittamisen välineistä.
   Blogikirjoitus tarjoaa myös arvokkaan näkökulman kohtaamiseen – kirkon vuoteen 2020 ulottuvan toimintasuunnitelman pääteemaan.
   Poukan ja Kyöstin yhdessäolosta heijastuu aitous ja kiireettömyys. Kohtaamisessa on ennen kaikkea kyse oman arjen jakamisesta. Pienillä asioilla on suuri merkitys.
   Vierailun päätyttyä Kyösti kiittää Poukkaa, mutta kiitollisuuden tunne kulkee myös toisinpäin: ”Oikeastaan se olen minä itse, jonka pitäisi useammin sanoa kiitos, sillä niin upealta ja tärkeältä tuo tuntuu saada auttaa yksinäisiä ihmisiä ystävätoiminnan kautta. Kun toinen antaa ja toinen saa, on onni tasaraha.”
   Vierailuista on nopeasti muodostunut odotettu osa viikkoa – kummallekin osapuolelle.
   Petteri Poukan blogi on luettavissa osoitteessa www.petteripoukka.blogspot.fi.

Paulus Pikkarainen
Kirjoittaja on oululainen pappi