Perheiden sururyhmä alkaa syksyllä Tuirassa

17.6.15

Perheiden sururyhmä alkaa syksyllä Tuirassa

Perheille tarkoitettu sururyhmä alkaa syyskuussa Tuiran seurakunnassa.
   Ryhmä on tarkoitettu Oulussa asuville lapsiperheille, joiden lähiomainen, kuten vanhempi, isovanhempi tai sisarus on kuollut. Kuolemasta olisi hyvä olla kulunut aikaa noin kolmesta kuukaudesta kahteen vuoteen.
   Sururyhmän tarkoitus on tarjota vertaistukea lapsiperheille, joita yhdistää läheisen ihmisen menetys. Ryhmä tarjoaa paikan ja tilan käsitellä kuoleman herättämiä ajatuksia ja tunteita sekä antaa tukea perheen elämään.
   Ryhmä kokoontuu Pyhän Luukkaan kappelissa viitenä keskiviikkoiltana. Illat alkavat yhteisellä hartaudella, jonka jälkeen lapset ja aikuiset jatkavat työskentelyä omissa ryhmissään. Ilta päätetään yhteiseen hetkeen.
   Aikuisten ryhmässä menetystä käsitellään pääsääntöisesti keskustelemalla. Lasten ryhmässä surua työstetään leikin ja toiminnan avulla turvallisessa ilmapiirissä.
   Sururyhmä on suljettu ryhmä, johon vaaditaan etukäteisilmoittautuminen ja sitoutuminen viiteen kokoontumiskertaan syys-marraskuussa sekä mahdolliseen jatkotapaamiseen seuraavana kevättalvena.
   Ryhmään voidaan ottaa enintään kahdeksan aikuista ja kymmenen lasta. Ensisijaisesti ryhmään valitaan Tuiran seurakunnan alueen lapsiperheitä. Mikäli ryhmässä on tilaa, muutkin ovat tervetulleita.
   Ryhmän vetäjinä toimivat pastori Jonna Piirainen, diakonissa Raija Yrjölä sekä lastenohjaajat Teija Kokko ja Tiina-Kaisa Kaikkonen.
   Ilmoittautuminen on elokuussa. Ohjeet löytyvät Tuiran seurakuntatiedoista sivulta 19.