Kirkon kuvapankki / Sanna Krook

Seurakunnat kutsuvat juhannusjuhliin

17.6.15

Kirkon piirissä juhannuksena muistetaan Johannes Kastajaa, joka raivasi tietä Jeesukselle ja kastoi tämän.
   Juhannus on myös perinteinen keskikesän juhla, jolloin ylistetään Luojan luomistyön kauneutta.
Seurakunnissa juhannusta vietetään monin tavoin.
   Perjantaina 19.6. Muhoksella vietetään Juhannuslaulajaisia kello 18 alkaen Koortilassa (Koortilantie 30). Jokimaisemien ja musiikin lisäksi paikan päällä pääsee paistamaan makkaraa.
   Myös Kempeleen seurakunnassa juhlitaan Oulujoen varrella. Seurakunta järjestää aattona Juhannusjuhlan Luurinmutkan leirikeskuksessa (Kurtinlammentie 9, Utajärvi). Tapahtumaan on bussikuljetus Kokkokankaalta ja keskustasta.
   Bussi on jo täynnä, mutta paikalle voi saapua myös omilla kyydeillä.
   Oulun seurakuntien juhannusjuhlaa vietetään juhannusaattona kello 18 alkaen Koskelan seurakuntakodilla (Koskelantie 86). Ohjelmassa on seurat, yhteislaulua ja kahvitarjoilu. Tilaisuudessa on viittomakielinen tulkkaus.

Jumalanpalveluksia
ulkona ja sisällä

Juhannukseen kuuluvat myös jumalanpalvelukset ja hartaudet. Esimerkiksi Temmeksellä Kesäpäivän hartauteen kokoonnutaan juhannusaattona kello 13 Anita ja Seppo Junttilalle (Ojakyläntie 1).
   Oulussa Turkansaaren kirkossa (Turkansaarentie 165) on juhannusaattona perinteinen juhannushartaus kello 17.30.
   Lauantaina 20.6. järjestetään juhannuspäivän jumalanpalveluksia kaikissa seurakunnissa. Keskikesää juhlistetaan myös viemällä messukansa ulos.
   Esimerkiksi Hailuodossa juhannuspäivän ulkokirkko alkaa lauantaina kello 10 hautausmaalla vanhan kirkon raunioilla. Huonolla säällä ollaan koolla kirkossa.
   Sunnuntaina 21.6. Lumijoella järjestetään rantakirkko kello 13 Varjakassa. Rantakirkko pidetään ulkona laivan vierellä, sateella sisällä. Yhteiskyyti Varjakkaan lähtee kello 12.30 seurakuntatalolta.
  Tarkemmat jumalanpalvelusajat ja -paikat löytyvät seurakuntien palstoilta lehden sivuilta 15–23.

ELSI SALOVAARA