Aina mun pitää pukea reippaasti
Helsingissä ihmiset liikkuvat nopeammin kuin Oulussa. Sen huomaa moni, joka muuttaa pohjoisesta töihin pääkaupunkiin.
Aluksi muuttajaa huvittaa, kun ihmiset juoksevat asematunnelin liukuportaita alas ehtiäkseen ensimmäiseen mahdolliseen metroon. Metrohan kulkee kolmen minuutin välein!
Pian kaupungin syke imaisee mukaansa ja myös muuttaja harppoo päivittäin liukuportaat vasemmalta alas, ohi oikealla seisovien lasten, vanhusten ja turistien. Aika ei ole tehty hukattavaksi!
Melkein yhtä kiireistä on pohjoissuomalaisenkin arki. Päiväkotiuran aloittava lapsi oppii, että aamuisin pitää syödä reippaasti, pukea reippaasti, kävellä reippaasti ja jäädä vieraiden aikuisten hoitoon 35 lapsen ryhmään erityisen reippaasti.
Koulun jälkeen täytyy tehdä äkkiä läksyt, jotta ehtii syödä välipalan, jotta ehtii harrastuksiin, jotta ehtii iltatoimiin, jotta ehtii ajoissa nukkumaan, jotta ehtii aloittaa saman pyörityksen alusta taas seuraavana aamuna.
Oulussa järjestetään ensi viikolla seminaari kiireestä. Asiasta kerrotaan lisää viereisessä jutussa (sivut 2–3). Seminaarissa pohditaan, voisimmeko paremmin, jos emme laukkaisi oravanpyörässä, vaan keskittyisimme merkityksellisiin asioihin.
Vastaus riippunee vastaajasta. Kiire ei ole aina pahasta. Lyhytaikainen stressi on usein hyödyllistä ja saa ihmiset tekemään parhaansa. Sen sijaan jatkuva kiireen tunne uhkaa hyvinvointia.
Ainakin lapset tuntuvat kärsivän kiireestä. Eräs lapsi totesi hiljattain, että elämä oli ennen onnellisempaa, kun aina ei ollut niin kiire. Lausahdus sai uraäidin omantunnon kolkuttamaan.
HELI VÄYRYNEN