Kolme neljästä kuuluu yhä kirkkoon

29.7.15

Hyvät uutiset jäävät usein huonojen uutisten jalkoihin. Media nostaa esille dramaattisia ja huomiota herättäviä ilmiöitä, koska ne kiinnostavat ihmisiä enemmän ja myyvät paremmin kuin tasainen arki.
    Kirkosta eroamisista syntyvät suuremmat otsikot kuin kirkkoon liittymisistä. Totta on, että viime vuonna kirkosta erosi paljon enemmän ihmisiä kuin kirkkoon liittyi, mutta jos asia olisi ollut toisinpäin, siitä tuskin olisi noussut kohua.
    Kirkkoon liittyi ennakkotietojen mukaan viime vuonna yli 15 500 ihmistä. Määrä on suurempi kuin koskaan aiemmin. Erityisen paljon kirkkoon liityttiin joulukuussa.
    Vaikka kirkko on monien mielestä nyt kriisissä, se on edelleen Suomen suurin yhteisö, johon kuuluu kolme neljäsosaa suomalaisista.
    Moni heistä arvostaa esimerkiksi kirkon ruohonjuuritason työtä paikallistasolla erityisesti taloudellisesti vaikeina aikoina. Seurakunnat auttavat niitäkin, jotka ovat pudonneet yhteiskunnassa kaiken muun avun ulkopuolelle. Tästä ei vain pidetä meteliä.
    Kuluneena jouluna kirkkoihin riitti väkeä, jopa niin, että istumapaikat uhkasivat paikoin loppua kesken. Pelkästään Oulun kirkoissa kävi joulun aikaan yli 11 000 ihmistä.
    Näimmekö joulun pyhien jälkeen ilmestyneissä lehdissä yhtään lööppiä siitä, että kansa rynni jouluna kirkkoihin? Emme nähneet, vaan kirkkoihin-sanan tilalla luki ”alennusmyynteihin”.
    Uusi vuosi on syytä aloittaa seurakunnissa nöyrin mutta luottavaisin mielin, sillä niissä tehdään paljon hyvää työtä. Työ tuo iloa myös tekijöille itselleen. Esimerkiksi Oulun seurakunnissa työviihtyvyys on tutkimuksen mukaan parantunut.

PS:
Rauhan Tervehdyksen ulkoasu on uudistunut. Voit antaa palautetta lehden uudesta ilmeestä osoitteella toimitus@rauhantervehdys.fi tai palautesivullamme

Artikkeli on osa lehteä 1/2015