Minä rakastan sinua
Heinäkuun heleät illat ja yöt ovat maagisia ja hullaannuttavia. Luonnon kukoistaessa me ihmisetkin kukoistamme.
Olemassaolon riemussa on helppoa rakastua, rakastaa ja uskoa, että kaikki on mahdollista.
Miksi rakastumisen alkuvaiheessa on niin helppoa tunnustaa ääneen: ”Minä rakastan sinua”? Luonnollinen syy on kehon tarjoileman hormonicoctailin juovuttava vaikutus. Toisaalta tuossa vaiheessa ei oikeastaan vielä tiedä, kuka on se minä, joka rakastaa, kuka on se sinä, jota tuntee rakastavansa eikä varsinkaan sitä, mitä on rakastaa juuri sinua.
Jokainen selvittelee elämässään, kuka minä olen, miksi olen, mikä on tehtäväni tässä maailmassa sekä kysymystä kuolemasta. Eri ikävaiheet ja elämäntilanteet aktivoivat näitä pohdintoja. Parhaimmillaan ne vievät kohti syvempää ja terävämpää kuvaa itsestä, yhteydestä toisiin ihmisiin, ehkä myös Luojaan.
Onnistuneesta kasvusta seuraa tasapaino, kyky liittyä ja olla toista varten – persoonan kukoistaminen.
Läheisessä suhteessa tämä käymisprosessi on vaikea ja kuplinta aiheuttaa virheitä ja pettymyksiä. Kuva itsestä ja rakastetusta ei ole se sama kuin ihastumisen alussa.
Mitä siis voi sanoa?
Minä etsin, kipuilen ja teen virheitä, haluan tulla kokonaisesti itsekseni ja elää tämän ainutkertaisen elämäni täydesti.
Haluan myös sinun tekevän niin, koska kunnioitan sinua ja ainutkertaista elämääsi. Sinun kanssasi olen vahvempi. Ilman sinua maailmassani olisi ammottava aukko.
Minä rakastan sinua.
TEIJA SALMI