Messu – kirkon elämän keskus?

29.7.15

Monesti kuultu väite ”messu on kirkon elämän keskus” on samaan aikaan totta ja epätotta.
    Se on totta teologisessa ja runollisessa mielessä, mutta kirkon maksavien jäsenten enemmistön näkökulmasta katsottuna se on epätotta, varsinkin jos uskonnon ajatellaan syvässä mielessä olevan myöskin sosiaalista käytäntöä.
   Kirkon eräs suurista ongelmista on ollut ja on yhä paradoksaalisesti demokratia. Kirkon maallikoille avoinna olevista elimistä on nimittäin lopetettu demokratia demokratian keinoin. Syy on passiivisessa jäsenistössä.
   Vähemmistö näennäisesti enemmistön äänenä toimi ehkä paremmin yhtenäiskulttuurin aikana. Tänään kirkko näyttäytyy fiktiivisen enemmistön äänenkannattajana ja valtavirta-ajattelun airueena, jota edustaa oikeasti hämäävän pieni vähemmistö.
   Todellisuudessa kirkossa tai ympäröivässä yhteiskunnassakaan maailma ei määrity enää fiktiivisen enemmistön vaan yhä segmentoituneemman vähemmistön näkökulmista käsin. Tästä eteenpäin vähemmistö tulee olemaan yhä enenevissä määrin enemmistöä.
   Kirkon tulisi mielestäni kääntyä yhä enemmän maksavan jäsenistönsä suuntaan ja pois sille kaupatusta bisnesmaailman strategiapuheesta, loputtomasta organisaatiouudistuspuheesta ja tavaranmyyjille tuunatuista kehityskeskusteluista, koska kirkko on siellä vieraalla maalla ja kaukana ydinosaamisestaan.
   En kannata messuista tai niiden kehittämisestä luopumista. Tulevaisuudessa suurempi osa maksavasta jäsenistöstä saattaisi olla kiinnostuneempi kerta- tai lyhytkestoisista mielekkäistä projekteista.
   Eikö Kristus asu muuallakin kuin kirkon seinien sisällä?

Herättikö kolumni ajatuksia tai kysymyksiä?
Kerro ne meille Palaute-sivullamme.

Artikkeli on osa lehteä 7/2015