Saanko esitellä: kesämorsiameni.
Muhoksen kirkkoherra Jouni Heikkinen viittilöi kohti kirkon eteen parkkeeraamaansa oranssinpunaista kaunotarta.
– Ei mikä tahansa mopo, vaan Pappa-Tunturi, Heikkinen täsmentää hymyssä suin.
Yhteistä taivalta on takana noin kuukauden päivät.
Polte päästä pappamallin Tunturin omistajaksi oli vaivannut kirkkoherraa jo jonkin aikaa.
Viime vuonna Heikkinen pestasi entisen muhoslaisen Tenho Viittalan mesästämään osia ja kokoamaan kulkupeliä. Vuosimallin 1974 Tunturin runko esimerkiksi on peräisin Koljonvirran rompemarkkinoilta.
Ennen henkilöautojen yleistymistä mopo oli joka kodin kulkuneuvo. Kainuussa, Paltamon Kontiomäellä kasvanut Heikkinen sai mopon 15-vuotiaana. Sillä pääsi kätevästi esimerkiksi pallokentälle Kontion Tapion jalkapalloharjoituksiin. Punaharmaa Tunturi oli Jounin ja isän yhteinen, isä kulki sillä kalareissuilla.
Perhe muutti Kokkolaan Jounin ollessa 17-vuotias. Uudella paikkakunnalla Tunturi heti varastettiin. Heikkinen muistaa vieläkin, kuinka suurelta menetys tuntui.
Enemmän huumoria,
vähemmän pönötystä
– Josko tässä vielä uutta nuoruutta alkaisi elää, Heikkinen hymyilee.
– Retroilu passaa Muhoksen papille, tänne maalaismiljööseenja vanhaan arvokkaaseen kirkkomaisemaan.
Pappa-Tunturin hankintaan Heikkinen liittää myös huumoria ja itseironiaa.
– Ei aina pidä olla niin vakava, ei aina pidä pönöttää.
– Itse ajattelen, että tällaisessa nostalgiakulkuneuvossa voi olla yllättäviäkin ulottuvuuksia. Kun kohtaan varttuneemman ihmisen, voimme hetkeksi antautua muistelemaan 1950–1960-lukuja ja päästä ”samalle aaltopituudelle”.
Huumori on hyvä tapa tanssia läpi elämän, Heikkinen miettii ja muistuttaa, että olihan jo Lutherin teksteissä huumori mukana.
Hollantilainen historioitsija ja filosofi Johan Huizinga (1872–1945) loi termin Homo ludens, leikkivä ihminen. Huizingan mukaan leikki ja leikkisyys ovat aina olleet osa eurooppalaista kulttuuria ja sivilisaatioita ja leikillä oli vaikutusta kaikkialla yhteiskunnassa.
– Olen mielelläni leikkivä ihminen. Jos saan tällä Pappa-Tunturilla ajellessani ilahdutettua muhoslaisten arkea, niin hyvä.
Kesällä on hyvä havahtua
kotikunnan kauneuteen
Heikkisen menopeli on museorekisterissä. Se merkitsee rajattua määrää ajovuorokausia vuodessa.
Kirkkoherra aikoo nauttia Muhoksen maisemista mopoillen.
– Käyn varmasti kiertämässä Leppiniemen voimalaitoksen kosket. Sieltä jatkan Huovilan kautta Laitasaarelle.
Heikkinen kannustaa muitakin hakeutumaan yhteyteen Suomen suven kanssa. Muhoksella hienoja luontokohteita ovat esimerkiksi Isterinkoski ja Liimanninkoski.
– Eikä ole välttämätöntä edes mennä erikseen jonnekin. Riittää kun asettuu hetkeksi jonnekin, mihin liikenteen melu yltää mahdollisimman vaimeana.
– Muhoksella riittää kumpuilevaa maastoa ja vettä. Silti me täällä asuvat usein vain ajamme läpi kiinnittämättä huomiota kotikunnan kauneuteen.
Varjelusta liikenteeseen Heikkinen pyysi juhannuksena:
– Ortodoksisen kirkon käsikirjassa on rukouskaava myös ajoneuvojen siunaamiseen. Koortilassa juhannusaatona rohkaistuin ehdottamaan, että tämä mopo siunattaisiin.
Toimituksessa ei tietenkään siunata peltiä, vaan henkilö, joka kulkuneuvoa kuljettaa, kirkkoherra täsmentää.
Syntymäpäiväjuhlat
vietettiin lähipiirin kesken
Kesäloma on ollut vilkas. ”Pakollisten menojen” listalle Heikkinen nostaa muun muassa pesäpallo-otteluiden seuraamisen.
Heinäkuussa Heikkisen sisarukset sekä lapset perheineen olivat koolla Kokkolan Mustakarissa. Merinäköala ja hyvä ruoka kruunasivat 60-vuotisjuhlan vieton.
Varsinainen syntymäpäivä on 1. elokuuta. Avointa vastaanottoa ei ole, merkkipäivän aikaan hän on puolisonsa kanssa matkoilla.
– Palaja Sorrentoon, niinhän iskelmässäkin lauletaan, naurahtaa Heikkinen, joka matkaa jo toistamiseen eteläitalialaiseen kaupunkiin, välimerellistä atmosfääriä aistimaan.
MINNA KOLISTAJA