”Kiusattuna oleminen oli kamalinta yksinäisyyttä, jota olen kokenut. Elämänhalu meni.”
Näin vastasi viidesluokkalainen Oulun Teuvo Pakkalan koulun oppilas kyselyymme yksinäisyydestä.
En tiedä, oliko vastaaja tyttö vai poika, sillä oppilaat vastasivat kyselyyn nimettöminä kirjallisesti. Kysely tehtiin oppitunnin alussa toissa torstaina.
Vastaukset osoittavat, että yksinäisyydestä on kokemuksia usealla oppilaalla tässäkin luokassa. Se on odotettua, sillä tutkimusten mukaan yksinäisyydestä kärsii joka viides lapsi joskus.
Tähän lehteen (sivut 12–13) haastatellun tutkijan mukaan yksinäisyys voi alkaa lapsilla jo päiväkodissa.
Kiusaamiseen puututaan herkemmin kuin yksinäisyyteen, joka ei ole niin näkyvää, mutta jolla voi olla yhtä tuhoisat seuraukset. Tutkijan mukaan lasten yksinäisyyteen pitäisi puuttua nykyistä herkemmin.
Yksinäisyys ei ole vain lapsen oma ongelma, vaan vastuu sen nujertamisesta kuuluu koko lapsen lähipiirin, koulun ja muiden taustayhteisöjen aikuisille.
Yksinäinen lapsi tyytyy usein hiljaa kohtaloonsa ja kärsii.
Yksi mielenkiintoinen ilmiö on se, että lasten yksinäisyys vähenee merkittävästi kahdeksannen luokan luokan keväällä. Tutkijan mukaan tämä voi selittyä rippikoululla.
Rippikoulu toimii ryhmänä, johon nuoret kokevat kuuluvansa. Siellä saa puhua tunteista ja olla sellainen kuin on. Rippikoulun vaikutus on kuitenkin lyhytaikainen, sillä yhdeksännellä luokalla yksinäisyys alkaa jälleen yleistyä.
Voisiko rippikoulutyyppinen muu toiminta olla yksi keino vähentää lasten yksinäisyyttä?
HELI VÄYRYNEN