Martti Arkkila näkee kesäisen kotipihan Pulkkilassa seuraavaksi kahden vuoden kuluttua. Nyt Arkkilat tyhjäävät talonsa ja palaavat Afrikkaan. Kuva: Minna Kolistaja

Kwaheri, Siikalatva!

12.8.15

Kappalainen Martti Arkkila palaa lähetystyöhön Afrikkaan. Hän ei kuitenkaan sano seurakunnalleen hyvästejä, vaan näkemiin.

Alkuperäiset värit ovat jo vähän hiipumaan päin 1970-luvun valokuvassa, mutta Bella ja Valma siinä ovat – lähetystyössä Afrikassa olleen perheen koira ja kana.
   Martti Arkkila selailee lapsuuskuviaan. Siikalatvan kappalaisen pitää nyt löytää valokuva-albumeilleen hyvä väliaikainen säilytyspaikka, sillä Pulkkilan-koti tyhjätään vuokralaisia varten.
   Martti ja Sinikka Arkkila olivat vastikään 1,5 vuotta Sambiassa ja 2 vuotta Keniassa. Vajaat pari vuotta Pulkkilaan paluun jälkeen he pakkaavat taas lähteäkseen jälleen Afrikkaan.
 
 ”Afrikassa koen olevani
tarpeellisempi”

– Seurakuntalaiset ymmärtävät lähtöni, niin paljon olen Afrikasta puhunut.
   Toisaalta Arkkila tietää, että kaikki eivät lähtöhalua käsitä:
   – Mitä enemmän kristillisyydestä vieraannutaan, sitä vähemmän ymmärretään, miksi Jeesuksesta pitää jonnekin Afrikkaan mennä kertomaan.
   – Itselleni on ollut selvää, että palaan jossakin vaiheessa lähetystyöhön. Olen jo lapsesta saakka asunut monissa paikoissa, joten lähteminen on helppoa. Ja onhan se todennäköisempää päätyä itsekin lähetystyöhön, kun on ollut lähetyslapsi.
   Arkkilat ­– isä Reijo, äiti Marjatta, Martti sekä sisaret Pia ja Satu – olivat Keniassa lähetystyössä 1977–1979.
   Arkkilalle itselleen lähetystyöhön palaamisen syvempi merkitys liittyy tarpeellisuuden tunteeseen.
   – Koen itseni tarpeellisemmaksi Afrikassa, Arkkila muotoilee.
   – Olen pohtinut, mihin Jumala minua haluaa käyttää. Onko sitten liian ylevästi sanottu, mutta pyrin opastamaan toisia Jeesuksen luokse ja auttamaan Kenian evankelisluterilaista kirkkoa toimimaan.
 
Ihan kaikkea Afrikan
elämänmenosta ei kaipaa

Afrikassa on asioita, joita Arkkila kaipaa. Ja niitäkin, joita ei ole yhtä ikävä.
­   – Ensinnäkin työ siellä on raskasta. Lähetystyötä tekevä pappi on siellä tavallaan kaiken keskipisteenä ja sidoksissa seurakuntalaisiin enemmän kuin Suomessa. Hän on valkoihoinen ja sikäläisen mittapuun mukaan rikas.
   Arkkilan mukaan on ollut vaikea tottua afrikkalaisten loputtomaan pyytämiseen.
   – Kun afrikkalainen saa jotakin pientä, hän on heti pyytämässä lisää ja pyytää niin kauan kun toinen kerta kaikkiaan lakkaa antamasta.
   – Länsimaisessa avustustyössä on tehty hallaa antamalla väärällä tavalla. Paikalliset pitäisi opettaa kantamaan itse vastuuta. Monesti hyväkin hanke loppuu, kun ulkopuolinen rahoitus loppuu.
   Samoja virheitä on tehty lähetystyössäkin.
   – Lähetystyön tulee olla jotakin muuta kuin rahan viemistä, muuten työltä puuttuu siunaus.
   Kotimaasta Arkkila arvelee kaipaavansa ainakin suomalaista säntillisyyttä: kaikkialla ollaan rehellisiä ja hallinto toimii. Eikä jumalanpalvelus ala tuntia aiottua myöhemmin.
   – Jotkut päivittelevät, miksi sinne Afrikkaan sitten pitää mennä, jos niin moni asia on huonosti. Heille koetan kertoa kutsumuksesta ja lähetysnäystä ja siitä, että Afrikassa jotkut muut asiat ovat paremmin kuin meillä.
   Esimerkkinä Arkkila mainitsee niin seurakuntalaisista kuin kirkon työntekijöistä paistavan innostuneisuuden, elämänmyönteisyyden ja hengellisen vilpittömyyden.
   – He jollakin tapaa elävät paremmin uskoaan todeksi.
   Lähettien työtä tukevista nimikkoseurakunnista ei vielä ole virallisia päätöksiä. Todennäköisesti ne ovat Siikalatva ja muutama muu pohjoisen seurakunta.
   Keniassa Martti opettaa tulevia pappeja teologisessa seminaarissa ja tekee seurakuntakäyntejä. Lisäksi hän aikoo kerätä aineistoa ja tehdä haastatteluja kirjoittaakseen Kenian ev.lut. kirkon ajanjakson vuosilta 1968–1996. Sinikka koordinoi orpo- ja kummilapsiprojekteja.
Arkkiloiden lähetysjärjestö on Suomen luterilainen evankeliumiyhdistys SLEY.
 
Toiveena yhteydenotot
ja esirukoukset

Useampaan otteeseen ulkomailla asuneena Arkkila tietää, kuinka pienetkin yhteydenotot tuntuvat merkittäviltä.
   – Sähköposti toimii hyvin ja kännykätkin. Ja kuinka mukavaa onkaan, kun postilaatikkoon kolahtaa kortti.
On myös postin tai sähköpostin toiminnasta riippumaton kanava:
   – Pyydämme muistamaan työtämme esirukouksin.

MINNA KOLISTAJA

Artikkeli on osa lehteä 25/2015