Niina Moilanen ja Asla sekä Harri Holtinkoski ja Oula odottavat perhekerhon syyskautta. Harri Holtinkoskella on yksi toive: Makean mehun ja keksien tarjoilun lapsille voisi välillä korvata hedelmillä. Kuva: Elsi Salovaara

Lapsen ja vanhemman yhteinen juttu

12.8.15

Niina Moilanen on jo parkkeerannut rattaat Pyhän Luukkaan kappelin pihalle ja suunnannut Aslan (1 vuosi 7 kk) kanssa kerhohuoneeseen. Asla on napannut heti laatikosta traktorin, jota pärisyttelee lattialla.
    Kun Harri Holtinkoski ja 2,5-vuotias Oula saapuvat, pojat suuntaavat yhteistuumin leikkimään nukkekodilla. Vanhemmat vaihtavat kuulumisia, sillä kesäkuvioiden takia ei olla nähty niin usein.
   Nyt ollaan koolla haastattelua varten, mutta kaikki neljä odottavat innokkaina perhekerhon alkua.
   – Kesällekin olisi kaivattu yhteistä toimintaa, he vinkkaavat seurakunnan suuntaan.

Aikuinenkin löytää
ystäviä perhekerhosta

Moilanen ja Holtinkoski ystävystyivät alkuvuodesta, kun he alkoivat käydä poikiensa kanssa samassa perhekerhossa Linnanmaalla. Molemmat ovat paluumuuttajia, eikä samassa elämäntilanteessa olevia ystäväverkostoja ollut juurikaan Oulussa valmiina.
   Harri Holtinkoski on harvinaisuus: mies, joka käy jälkikasvunsa kanssa perhekerhossa.
   – On täällä joskus käynyt pariskuntia, mutta isiä yksin hyvin harvoin. Kerrankin tekstasin vaimolle töihin, että täällä olen minä ja 17 äitiä, Holtinkoski kertoo.
   Perhekerhossa on puhuttu  synnytyskokemuksistakin. Silloin myös ainoa paikalla ollut isä pyysi puheenvuoroa.
   – Olihan minullakin omat kokemukseni tilanteesta, Holtinkoski perustelee.  

Aikaa leikille ja
kahvikupilliselle

Lapsiperheille suunnatut kerhot ovat seurakuntien järjestämistä toiminnoista suosituimpia. Perhekerhot ovat todellisia matalan kynnyksen kohtaamispaikkoja, ne ovat ilmaisia eikä niihin tarvitse ilmoittautua.
   – Ennen äitiyttä en edes tiennyt seurakuntien kerhoista ja miten korvaamattomia ne ovat, toteaa Niina Moilanen.
   Ensimmäisellä kerhokerralla Asla istui vain äidin sylissä, mutta talven ja kevään aikana hän sosiaalistui kovasti.
   – Meillä Oulan kanssa on ollut ohjelmassa parhaimmillaan neljä kerhoa viikossa. Pakko päästä tuulettumaan, hoitovapaalla oleva Holtinkoski naurahtaa.
   Perhekerho tarjoaa kaivatun hengähdystauon.
   – Onhan se ihana saada juoda kuppi kahvia rauhassa, Moilanen sanoo.
   Osa haluaa myös juoda sen ihan itsekseen ja kuunnella sen aikaa omia ajatuksiaan. Sekin on sallittua.
   – Monesti myös istumme lattialla ja oikeasti leikimme lasten kanssa. Kotona kun tuntuu, että aina on pyykkivuori odottamassa, Moilanen on havainnut.

Maahanmuuttajia ja
sateenkaariväkeä kaivataan

Perhekerhossa lapset oppivat myös hiljentymään. Selkeä aloitus kynttilän sytyttämisellä ja lopuksi sen sammuttaminen kertovat lapsellekin, milloin kerho alkaa ja loppuu.
   Kristillistä opetusta he pitävät hyvänä osana kerhoa, oikeastaan yleissivistykseen kuuluvana.
   – Isommat jaksavat kuunnella tarinatkin aivan tattina, Moilanen naurahtaa.
   Molemmat toivovat, että perhekerhossa kävisi myös maahanmuuttajia ja sateenkaariperheitä.
   – Molempia kuuluu naapurustoomme ja olisi hienoa nähdä heitä täälläkin. Lapsillekin tekisi hyvää nähdä mahdollisimman monenlaisia ihmisiä, Holtinkoski pohtii.

ELSI SALOVAARA


Tietoja kerhoista löydät seurakuntapalstoilta lehden sivuilta 14–23 sekä seurakuntien nettisivuilta:
Oulun seurakunnat
Hailuodon seurakunta
Kempeleen seurakunta
Limingan seurakunta
Lumijoen seurakunta
Muhoksen seurakunta
Siikalatvan seurakunta
Tyrnävän seurakunta

Onko sinulla kokemusta seurakuntien lapsille ja perheille tarkoitetuista kerhoista?

Artikkeli on osa lehteä 25/2015