Vuonna 2013 piispa Samuel Salmi johdatti joukkoja sinisessä takissa.

Piispa kutsuu taasen kävelylle

12.8.15

Piispa Samuel Salmi kutsuu jälleen viettämään liikunnallista lauantaipäivää. Yhdeksäs Piispansauvakävely järjestetään lauantaina 29.8. Oulussa.
   Tapahtuma alkaa kello 11 Kaupunginteatterin pihassa.
   Ohjelmassa on muun muassa piispa Samuel Salmen tervehdys, Sari Baldaufin tuoma Tukikummit-säätiön tervehdys sekä Estottomat-yhtye.
   Sauvakävelyreitit ovat pituudeltaan 0,5 kilometriä, 1,3 kilometriä, 3,4 kilometriä, 6 kilometriä ja 10 kilometriä. Piispa lähettää kävelijät matkaan teatterin edustalta.
   Tapahtumatorilla Kaupunginteatterin sisä- ja ulkotiloissa on tarjolla monenlaista: muun muassa nokipannukahvit, perinneleikkejä, musiikkiesityksiä ja pomppulinna lapsille. Lisäksi Oulujoen Uistelijoiden opastuksella pääsee ihan oikeasti ongelle.
   Sisällä voi tutustua yhteistyötahojen esittelypöytiin tai teettää erilaisia terveysmittauksia. Lapsille on ajankuluksi askartelunurkka. Rauhan Tervehdys on myös mukana tapahtumassa.

Opastettuja kierroksia
piispantalossa

Oheisohjelmana on myös opastettuja tutustumiskierroksia Piispantaloon (Hallituskatu 3), kierroksilla oppaana toimii kotiseutuneuvos Kaarina Niskala.  
   Kello 12:n kierros on tarkoitettu liikuntaesteisille. Kierrokset järjestetään myös kello 14 ja kello 15.
Piispansauvakävely on maksuton eikä siihen tarvitse ilmoittautua ennakkoon.
   Vuosittain piispa Samuel Salmi haastaa mukaan jonkin erityisryhmän.
   Tänä vuonna kutsun saivat partiolaiset. Samassa yhteydessä ennakoidaan jo vuoden 2016 Yhteisvastuukeräystä, jonka kotimainen erityiskohde on  Suomen Partiolaisten valtakunnallinen nuorten syrjäytymistä ehkäisevä hanke.
   Tapahtuma päättyy kello 14.

 

Artikkeli on osa lehteä 25/2015