Oulun seitsemässä seurakunnassa on kaikkiaan yli sata alakouluikäisille tytöille ja pojille tarkoitettua kerhoa. Innokkain kävijäryhmä ovat 2–4-luokkalaiset, sanoo Kiimingissä nuorisotyönohjaajana toimiva Aulikki Rinta-Säntti. Haastavinta puolestaan on tavoittaa murrosikää lähestyvät pojat.
– Kuudesluokkalaiset pojat eivät oikein enää käy kerhossa, tietää Karjasillan vs. nuorisotyönohjaaja Esa Arbelius.
Aika ajoi
poikakerhojen ohi
Yksinomaan pojille tarkoitettuja kerhoja ei juuri enää ole. Rinta-Säntti kertoo, että Kiimingissä poikakerho perustettiin, kun sellaista toivottiin. Tulijoita ei kuitenkaan riittänyt.
– Kerhossa on kuulemma paljon hauskempaa, kun mukana on tyttöjäkin, hymyilee Rinta-Säntti.
– Poikien kokkikerhoja on saatu käyntiin, mutta eivät ne mitenkään jättisuosittuja ole olleet. Pienosimallikerho on kerhoista ainoa, joka täyttyy yksinomaan pojista.
Seurakuntien kerhot kilpailevat osallistujista muun tarjolla olevan harrastustoiminnan kanssa. Mitään imago-ongelmaa Rinta-Säntti ei kuitenkaan seurakunnan kerhoilla tunnista.
– Ainakaan meillä Kiimingissä seurakunnan toimintaan osallistumisella ei ole negatiivista kaikua. Täällä ei häpeillä seurakunnan kerhoon menoa.
– Kerhoperinne on hyvin vahva ja sitoutuvia kerhonohjaajia on helppo saada. Kerholaisista kasvaa kerhonohjaajia ja isosia.
Kerhosta tai leiriltä voi
löytyä kaivattu kaveri
Seurakunnan kerhoihin liittyy myös ennakkoluuloja. Ei niinkään lapsilla, vaan aikuisilla:
– Vanhempi, joka ei itse ole ollut seurakunnan toiminnassa, ei todennäköisesti laita lastaan seurakunnan kerhoon, Arbelius arvelee.
Aikuiset saattavat esimerkiksi luulla, että kerhokerran sisältö on hengellisempää kuin se onkaan.
– Toki seurakunnan kerhossa on minimissään lyhyt hartaushetki. Mutta lisäksi tehdään paljon muutakin: pelataan, kokataan, leikitään, askarrellaan. Pääpaino on mielekkäässä tekemisessä, korostaa Arbelius.
Rinta-Säntti kertoo vanhemmalta saamastaan palautteesta: ”Miksi hyvä kokkikerho pilataan hartaudella?”
– Kerhossa saatetaan puhua Jumalasta, kyllä. Kädet nyt ainakin pistetään ristiin. Arkikristillisyydeksi sitä kai voisi kuvailla.
Arbelius muistuttaa, että kerhoissa opetellaan myös kaikille tärkeitä sosiaalisia taitoja. Seurakunnan toiminnasta saattaa löytyä myös kaivattu kaveri.
– Kerhossa tai leirillä lapsi saa kontakteja muihin ja sosiaalisen viitekehyksen – paikan, jossa voi kokea olevansa ihan ok.
Kerho saattaa olla lapselle myös muulla tavalla merkityksellinen.
– Kokkikerhoa voi ajatella myös diakonisesta näkökulmasta. Jos kotona on ruoka tiukassa, kerhossa leivottu pala mustikkapiirakkaa tai pitsaa voi olla sillä hetkellä lapselle maailman isoin juttu, Arbelius on huomannut.
Lapsille suunnattu seurakuntien toiminta on maksutonta tai ainakin kohtuuhintaista. Monia vanhempia ilahduttanee myös tieto, että seurakunnan kerhoissa puhelimet jätetään yleensä puhelinparkkiin.
– Kun on kaikenlaista mukavaa tekemistä, lapsi ei ehdi parissa tunnissa puhelinta kaivata, Rinta-Säntti tietää.
MINNA KOLISTAJA
Onko sinulla tai perheelläsi kokemusta seurakunnan varhaisnuorten kerhoista?
Kommentoi tai anna palautetta täällä
Kymmenen pistettä tyttökerholle
Olin 1970-luvulla arka ja koulukiusattu yläkoululainen Kajaanissa. Perheemme oli muuttanut maalta kaupunkiin ja oudompi murre puheessani oli riittävä syy ”tuuppia” minua syrjemmälle muista.
Yllättäen yksi koulutovereistani kysyi minua mukaansa seurakunnan tyttökerhoon. Lähdin iloisena, kun kutsuttiin.
Millaiseksi nuoruuteni olisi muodostunut ilman tyttökerhon tuomaa turvaa: uusia kavereita ja hurjasti mielekästä tekemistä? Kuka sen tietäisi, mutta jos joku empii, lähtisikö mukaan seurakunnan kerhoon, riennän sanomaan: mene vain.
Minun kokemukseni on, että siitä seuraa pelkkää hyvää aikuisuuteen
saakka.
RIITTA HIRVONEN